Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Islantilaistähti Björk saapuu Suomeen näyttelyn sekä DJ-keikan merkeissä

Islantilainen musiikki-ikoni Björk saapuu marraskuussa Ouluun osana Lumo Art & Tech -festivaalia. Kansainvälisesti tunnettu laulaja, säveltäjä ja taiteilija tuo kaupunkiin audiovisuaalisen näyttelyn sekä esiintyy DJ:nä.

Björkin näyttely avautuu Oulussa Kauppakortteli Pekurissa 13. marraskuuta. Esillä on kolme audiovisuaalista installaatiota, joissa yhdistyvät musiikki, liikkuva kuva, ääni ja teknologia. Näyttelyn keskiössä ovat teokset Ancestress ja Sorrowful Soil, jotka Björk toteutti kunnianosoituksena äidilleen. Lisäksi yleisö voi kokea Björk Orkestral -teoksen immersiivisessä kuunteluhuoneessa.

Björk esiintyy myös DJ:nä Oulun Tarkastamolla 15. marraskuuta. Keikalla kuullaan hänen valitsemaansa musiikkia eri puolilta maailmaa ja useista eri genreistä.

Björk, 60, kuuluu kansainvälisesti tunnetuimpiin pohjoismaisiin artisteihin. Hänen uransa läpimurtoalbumi Debut ilmestyi vuonna 1993, ja hän on sittemmin ollut ehdolla useille Grammy-palkinnoille sekä tunnettu musiikin, teknologian ja kuvataiteen yhdistäjänä.

Björkin näyttely on avoinna Oulussa vuoden loppuun saakka. Se on osa Oulu2026-kulttuuriohjelmaa ja uutta kansainvälistä Lumo Art & Tech -festivaalia, joka pidetään 13.-22. marraskuuta.