Savon Sanomat julkaisee iltaisin koosteen päivän kiinnostavimmista artikkeleista.
Lue ainakin nämä jutut lauantailta.
Iisalmessa jahdataan villisikoja
Iisalmen riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja ja suurriistavirka-avun (SRVA) yhteyshenkilö Asko Kettunen kuuli Iisalmessa liikkuvasta villisikalaumasta, kun poliisi soitti hänelle puoli seitsemältä aamulla.
Iisalmelainen Eeva-Liisa Ålander puolestaan näki lähietäisyydeltä Iisalmessa lauantaina etsityn villisikalauman, kun hän ajoi puoli yhdeksän jälkeen aamulla Iisalmen keskustaan päin Sahintietä.
Sikoja etsittäneen vielä monta päivää.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajistosta kovaa kritiikkiä Kuopion rakentamiselle
Linnanpellon asemakaavan muutos ei vaadi kaupunginvaltuuston hyväksyntää. Kaupunginhallituksen puheenjohtajiston mielestä suunnittelukilpailua ei kannata enää tässä vaiheessa järjestää.
Savolaisparin talokaupat saivat monet pudistelemaan päätään, mutta lopputulos ihastuttaa
Ei vikaa sijainnissa, mutta itse talo vaikutti kaistapäiseltä ostokselta. 1800-luvun hirsitalon huopakatosta löytyi toistakymmentä vuotokohtaa, nurkissa oli kosteusvaurioita ja talo oli seissyt kolme vuotta tyhjillään.
Muuttuvatko Iisalmen ja Varkauden päivystykset? Hyvinvointialue hakee ratkaisua syksyllä
Hyvinvointialue selvittää, miten Iisalmen ja Varkauden päivystykset järjestetään jatkossa. Tällä hetkellä ne toimivat KYSin Akuutin alaisuudessa.