Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kuopion Vesi nostaa perus- ja liittymismaksuja – näin paljon kasvaa omakotiasujan lasku

Veden ja jäteveden käyttömaksut eivät nouse Kuopion Veden alueella ensi vuoden alusta. Sen sijaan Kuopion Vesi Oy:n perus- ja liittymismaksuja korotetaan 10 prosentilla. Omakotitalolle perusmaksun korotuksen vaikutus on noin kaksi euroa kuukaudessa.

Palvelumaksuhinnaston maksuja korotetaan noin 2–3,5 prosentilla. Palveluhinnaston maksuja ovat esimerkiksi uuden vesimittarin vaihto tai liittymän avaus- tai sulkumaksu.

Palvelumaksuhinnastoon on lisätty uutena maksuna viiden euron paperilaskutuslisä, joka otetaan käyttöön ensi vuoden aikana. Tarkemmasta käyttöönottoajankohdasta ilmoitetaan asiakkaille etukäteen laskun yhteydessä. Kuopion Vesi suosittelee lataamaan e-laskun tai verkkolaskun jo ennen paperilaskutuslisän käyttöönottoa.

Perusmaksujen korotuksella yhtiön maksutulojen rakennetta muutetaan vastaamaan paremmin kiinteiden ja muuttuvien kustannusten suhdetta. Kuopion Veden kustannuksista noin 80 prosenttia on kiinteitä kustannuksia, jotka muodostuvat riippumatta asiakkaiden vedenkulutuksesta.

Kiinteitä kustannuksia ovat muun muassa vesihuoltoverkostojen ja -järjestelmien ylläpito ja huolto sekä jatkuvasta toimintavarmuuden ylläpidosta koituvat kiinteät kustannukset. Tällä hetkellä perusmaksujen osuus Kuopion Veden perus- ja käyttömaksutuloista on noin 16 prosenttia.

Kuopion Vesi investoi ensi vuonna yhteensä 15,4 miljoonalla eurolla, mistä saneerausten osuus on 11,6 miljoonaa euroa. Jatkuvilla investoinneilla varmistetaan veden laatu, toimitusvarmuus ja ympäristöystävällinen toiminta.