Eletään vielä tyyntä aikaa, mutta epätietoisuudessa

Kolumni

Keskiviikkoaamu alkaa kuunnellen Ylen Ykkösaamua ja selaten sanomalehteä. Tavallisuudesta poiketen ei ole kiire lähteä työpaikalle. Nyt voi kaikessa rauhassa jatkaa kahvihetkeä, kunnes on aika aloittaa etätyöt ja siirtyä etäyhteyksin pidettävään työyhteisön aamupalaveriin.

Tekniikka toimii oivallisesti ja työkavereiden äänet kuuluvat selkeästi. Saman asian ovat huomanneet tuhannet ja taas tuhannet työntekijät ja työpaikat.

Vastaisuudessa etätyö yleistyy varmasti, mutta fyysistä kohtaamistakin tarvitaan ainakin silloin kun käsitellään monitahoisia ihmisille tärkeitä asioita.

Etätyöhön siirtyminen on helppoa työryhmissä, joissa ihmiset ovat pitkään työskennelleet yhdessä. Toisten tavat ja asennoitumisen eri tilanteissa voi jo arvata.

Luottamus on tärkeää ja usko siihen, että kaikki sujuu.

Keskiviikkoaamun koronatilanne ei vaikuta hyvältä.

Ykkösaamussa vieraana ollut Suomen Lääkäriliiton puheenjohtaja Kati Myllymäki kertoi, että Suomessa on 500 tehohoitopaikkaa, jotka maan hallitus haluaa kaksinkertaistaa.

Arvion mukaan suomalaisista 60 prosenttia saa koronavirustartunnan ja 8000 tarvitsee tehohoitoa. Jos epidemiaa pystytään jarruttamaan niin, että se kestää 8–10 viikkoa, tehohoitopaikat riittävät, mutta näin käy vain siinä tapauksessa, että kaikki ihmiset noudattavat epidemian jarrutusohjeita. Tavoitteena on, että kaikki tehohoitoa tarvitsevat eivät ole samaan aikaan hoidossa.

Rajoitusten noudattaminen on tärkeää, sillä kun ne toimivat toivotusti, epidemian huippu on matalampi, mutta epidemia-aika vastaavasti pitempi.

Moni oli toivonut, että kesäkuun alkaessa poikkeustilaa voidaan purkaa, mutta niin ei ehkä vielä silloin tapahdu. Elämme epätietoisuudessa.

Valitettavasti viikko sitten esitetyt tiedot koronaviruksen vaikutuksista olivat liian optimistiset. Tilannekuva on synkentynyt, sillä on käynyt ilmi, että Suomeen palaa riskialueelta noin 200 000 ihmistä.

Toinen tilannetta vakavoittava asia on tieto, että työikäiset sairastuvat vakavammin kuin on ennakoitu. Nyt on tyyntä ennen myrskyä, korona leviää kaikkialla Suomessa.

Hallituksen seuraava siirto koronaa vastaan on Uudenmaan maakunnan tai ainakin pääkaupunkiseudun eristäminen muusta maasta. Uudellamaalla on eniten koronavirustartuntoja. Tavoitteena on estää tai edes hidastaa taudin leviämistä sieltä muualle maahan. Moni etelänihminen olisi todennäköisesti lähtenyt pääsiäisen viettoon muualle maahan, ja vienyt mahdollisesti koronaviruksen mukanaan.

Vakavien uutisten lomasta pilkisteli valonsäteitä. Monissa aamun kommenteissa kriisi nähtiin mahdollisuutena. Etätyön lisääntyminen on mahdollisuus pienille paikkakunnille, maaseutukaupungeille ja kirkonkylille.

Ihmiset ymmärtävät, että ei ole työn takia pakko asua kalliisti suurissa ihmiskeskittymissä vaan voi valita asuinpaikkansa harrastustensa ja mieltymystensä mukaan.

Pienet paikkakunnat tarjoavat hienoja mahdollisuuksia. Monelle elämän täyttymys on päästä omille juurilleen.

Artikkelitoimittaja Sami Vainio totesi kolumnissaan Savon Sanomissa pitävänsä selvänä, että kaupungistuminen hidastuu ja muutto maalle lisääntyy.

Myös yhteisöllisyys lisääntyy. Yhteydenpito ystäviin ja sukulaisiin on nyt erityisen tärkeää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.