En osaa rakentaa taloja mutta pystyn lausumaan runoja

Kolumni

Ajatukset lähtevät aina jostain liikkeelle. Sitten ne kulkevat johonkin, ja yleensä jotain kautta. Ajatukset voivat myös haarautua ja niistä voi kypsyä aivan kokonaan uusia ajatuksia. Ajatuksissa on yleensä toivottavasti edes vähän järkeä, mutta voivat ne olla tyhjänpäiväisiäkin. Kun ajatuksen päästää valloilleen, niin se saattaa saada siivet. Sellaisilla ajatuksilla voi parhaimmillaan muuttaa maailmaa, mutta ainakin nyt omaa elämää edes. Niin mahtava on ajatusten voima kun niille ajatuksille osaa ja uskaltaa antaa mahdollisuuden, eikä ala omaa typeryyttään pullikoimaan vastaan.

Joskus, tai oikeastaan aika usein, ajatus myös katkeaa. Silloin se putoaa kuin pyy maailmanlopun edellä. Sellaista kannattaa varoa, varsinkin jos haluaa että omissa ajatuksissa on jotain mieltä.

Meillä jokaisella on omat vahvuutemme. Joku on esimerkiksi äärettömän kätevä käsistään. Sellainen ihminen rakentaa taloja ja tekee pikkuremontit iltapuhteinaan kuin vettä vaan. Toisia taas on siunattu sellaisella viisaudella ja älykkyydellä, jollaisesta muut eivät osaa edes unelmoida. Joillakin taas on niin hyvät puhelahjat, ettei ole mitään rajaa ja sen puhumisen myötä kaikki tuntuu olevan mahdollista. Sitten on niitä, joilla kaikki nuo ominaisuudet yhdistyvät ja osaavatpa he lisäksi paljon muutakin. Ja sitten on meitä, joiden osana on tyytyminen muita vähempään.

Eräänä aamuna vanhempi tyttäreni toi minulle uuden puseronsa, jossa oli vielä hintalappu kiinni.

– Iskä, voitko ottaa tuon pois?, kysyi hän.

– Totta kai, annapas tänne niin minä leikkaan sen irti, sanoin ja otin sakset leikatakseni hintalapun pois.

Tyttäreni katsoi minua hetken ja kysyi sitten aidosti huolissaan:

– Iskä, osaatko sinä?

Hetken aikaa teki mieli riemastua, että ei kai tässä nyt tarvitse sentään mikään kirurgi olla saadakseen leikattua yhden hintalapun. Maltoin kuitenkin mieleni, vaikka korvia vähän kuumotti ja pieni puna levisi poskipäihini.

– Kyllä minä osaan, ole rauhassa, sain lempeästi sanottua.

Ja hyvinhän se onnistui. Olimme molemmat lopputulokseen tyytyväisiä.

Ajattelin, että meitä vanhempia on yhtä monenlaisia kuin on lapsiakin. Kaikki ovat hyviä jossain, mutta harvemmat sentään pääsevät loistamaan ihan kaikessa. Minä esimerkiksi olen täysin toista maata kuin oma isäni.

Minulle ei olisi tullut mieleenkään kysyä omalta isältäni, että osaako hän leikata hintalapun pois. Isäni näet osaa korjata kaikkea, tai ainakin siltä se minusta on aina tuntunut. Joskus on esimerkiksi vaihdettu polttoaineensuodatinta uudenvuodenyönä 30 asteen pakkasessa valtatien varressa, kun matkanteko tyssäsi kesken kaiken. Ei olisi siihen allekirjoittaneesta.

Suurten ikäluokkien lapsuus ja nuoruus oli toisenlaista, silloin oli kaikkea vähemmän ja tavarat olivat harvassa. Oli pakko oppia korjaamaan ja pitämään tavaroistaan huolta. Meille pullamössösukupolven edustajille tavarat ovat kulutustavaraa. Tavarat heitetään pois kun ne menevät rikki. Sen jälkeen ostetaan kaupasta uutta rompetta tilalle.

Omat vahvuuteni ovat ihan jossain muualla kuin kädentaidoissa. Enemmän olen omillani luovassa töissä. En varmasti tule koskaan rakentamaan taloa, mutta pienen runon tai laulun voin esittää milloin tahansa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.