Hiekkalaatikkoystäviä ja haltijakummeja

Kolumni

Koskaan ei voi tietää, milloin sellainen ihminen astelee elämään, jonka haluaa pysyvän siinä elämän loppuun asti. Enkä nyt välttämättä tarkoita puolison löytämistä, vaan ihan tavallisia ystävyyssuhteitakin.

Lapsena ystäviä on usein paljon. Ensin ollaan tarhakavereita ja eskarikavereita, sitten siirrytään koulukavereiksi ja sitä rataa. Pisimmät ystävyyssuhteet voivatkin helposti ulottua sinne taaperoikään asti, jolloin yhdessä syötiin hiekkaa laatikon reunalla.

Törmäsin juuri yläkoulukaveriini, jonka kanssa vietimme paljon aikaa kolmen vuoden ajan. Olemme edelleen kavereita Facebookissa, vaikka muuten yhteydenpito onkin vähäistä.

Nauroimme yhdessä sille, että tapasimme lähes täsmälleen samaan aikaan viime vuonna sattumalta. Hänet kaupunkiin toi tietenkin Big Wheels.

Vanha kaverini totesi, että näin se pitääkin olla, että tavataan sopivasti vuoden välein, niin ei ainakaan ehdi tulla minkäänlaisia riitoja.

Olen aikuisiälläni saanut onnekseni tutustua ja ystävystyä useiden ihmisten kanssa. Osasta heistä on tullut minulle korvaamattoman arvokkaita, joita ilman en tulisi enää toimeen.

Elämääni on astellut myös sellaisia ihmisiä, joista on tullut tärkeitä, vaikka he asuvatkin satojen kilometrien päässä. Yhteydenpito on kuitenkin nykypäivänä niin vaivatonta, että tuntuu koko ajan siltä, kuin he asuisivat aivan naapurissa.

Myös lapsen elämään voi tallustella uusi ja tärkeä aikuinen. Näin käy usein ainakin uusioperheissä joissa on lapsia. Äiti- tai isäpuolesta tulee helposti hyvinkin tärkeä osa pienen lapsen elämää.

Myös vanhempien aikuisiällä solmimista ystävyyssuhteista voi poikia lapsille tärkeitä aikuisia.

Kymmenvuotias poikani on äärettömän kiintynyt sisareni kihlattuun. Tälläkin hetkellä poikanen viettää poikien viikonloppua setäpuolen kanssa mökillä.

Aloite mökkeilystä tuli setäpuolelta itseltään. Hän haluaa vilpittömästi viettää aikaa pienen pojan kanssa, opettaa hänelle asioita ja tehdä erilaisia pihahommia.

Tähän mennessä minulle on kerrottu, että poikani on oppinut käsittelemään kirvestä, akkuporakonetta, puukkoa ja sahaa. Poika on myös oppinut sanonnan: tekevälle sattuu.

Viime jouluna setäpuolesta tuli poikani haltijakummi. Tämä on käsite, jota käytetään laajasti sellaisista tärkeistä ihmisistä, jotka eivät syystä tai toisesta kuulu kirkkoon, joten heitä ei voi pyytää viralliseksi kummiksi.

Siskoni miehestä olisi ehdottomasti tullut poikani virallinen kummi, mikäli se olisi ollut mahdollista. Poikani itse halusi pyytää häntä haltijakummiksi, ja näin osoittaa kiintymyksensä ja ihailunsa. Meille vanhemmille asia sopi paremmin kuin hyvin.

Voisikin olla hieno asia, että lapset saisivat yleisimminkin luoda tällaisia suhteita elämäänsä asteleviin luotettaviin aikuisiin. Ei kaikkia ystävyyssuhteita tokikaan tarvitse nimetä ja merkitä, mutta kunnianosoituksena esimerkiksi haltijakummius on hieno asia.

Myös vanhimmalla tyttärelläni on haltijakummi, jonka tosin itse olen valinnut. Kyseessä oli juurikin tuollainen alussa mainitsemani hiekkalaatikkoystävä, jonka kanssa yhteydenpito on jatkunut näihin päiviin saakka.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.