Ilman itsekkyyttä olisimme huonompia ihmisiä

Kolumni

Tässä ajassamme ajastamme kirjoitetaan paljon, ja erityisesti kirjoitetaan siitä, mikä on pilalla. Me olemme. Haluamme kaiken nopeasti, mieluiten heti, ja ennen muita. Jos jonnekin pitää mennä, mieluiten valmiiseen pöytään. Vanhemmatkin vain somettavat ja heidän lapsensa häviävät älypuhelimille.

Nykyihmiset ovat itsekkäitä ja yhteisöllisyys on vähentynyt.

Tai niin ainakin väitetään. Yksilöimättä jotkut väittävät. Mutta minä väitän, että itsekkyydelle olisi myös tilausta. Oman itsensä laittaminen etusijalle tekee meistä pikemminkin parempia kuin huonompia ihmisiä.

Jos elämä on jatkuvaa vastaamista toisten vaatimuksiin ja tarpeisiin, siihenkin kykenee päivä päivältä heikommin. Siksi säännöllisesti olisi oltava itsekäs.

Itsekkyys itsessään ei ole automaattisesti huono asia sen enempää kuin rakkauskaan aina hyvä. Rakkauskin voi olla kuluttavaa ja vaativaa, itsekkyys ilkeää, mutta ei kaikissa ilmenemismuodoissaan.

Jos velvollisuudentunto ohjaa kaikkea omaa toimintaa, ihmisen jaksaminen ei ole kestävällä pohjalla. Elämässä on toki tiettyjä asioita, jotka vain on tehtävä. Kuitenkin kysymykseen ”Miksi?” on löydettävä vastaus jostain muusta kuin pakosta. Pakko ei toden totta ole paras muusa, vaikka sanonta niin väittäisikin.

Varsinkin ihmissuhteissa liiman on oltava edes osittain itsekästä: motivaation on tultava yhtälailla omista tarpeista kuin välittämisestäkin tai tasapaino uhkaa kadota. Velvollisuudentunnon varaan rakentuvat suhteet ovat alttiita uhriutumiselle ja katkeruudelle, jotka syövät pohjan kaikelta.

Sama koskee myös työelämää: jos jokin vie selkeästi enemmän kuin antaa, lopputulos ei ole kenenkään tai minkään kannalta hyvä.

Kun kalenterissa vuosi vaihtuu, moni pyrkii tekemään erilaisia parannuksia elämäänsä. Uuden vuoden lupauksia listataan someen ja erilaiset elämäntaparemontit ja haasteet houkuttelevat osallistumaan.

Kaikkia niitä katsoessa omaan mieleen nousee fiktiivisen tv-sarja Twin Peaksin etsivän Dale Cooperin viisaus: ”Every day, once a day, give yourself a present. Don’t plan it. Just let it happen.” Vapaasti suomennettuna se viisaus kuuluu näin: ”Anna itsellesi joka päivä lahja. Älä suunnittele sitä, annan sen vain tapahtua.”

Cooperin mukaan lahja voi olla uusi paita, nokoset työtuolissa tai kaksi kuppia hyvää, kuumaa kahvia. Ei siis mitään kummoista, vaan pieni päivää piristävä asia, jonka suo itselleen suunnittelematta mutta ajatuksella.

Itsensä lahjominen on itsekkyyttä, mutta myös arkea juhlistavaa ylellisyyttä. Jos elämään osaisi rakentaa tuollaisen rutiinin, se taatusti parantaisi aivan kaikkea ja kutsuisi miettimään, mistä saa irti iloa. Parhaassa tapauksessa se palauttaisi mukavasti arjen perusasioiden äärelle ja kirkastaisi hyvää.

Lahjassa ei niinkään ole kyse siitä itselle suotavasta asiasta kuin oikeasta mielentilasta: tämä on hyvää minulle ja minua varten. Kuka aikuisesta ihmisestä pitäisi paremmin huolen kuin aikuinen ihminen itse?

En tiedä, pystyisinkö muistamaan itseäni joka päivä minkäänlaisella lahjalla, mutta ehkä sitä pitäisi yrittää. Jos kodissa olisi leikkokukkia joka viikko, ajoittain höyryävä mukillinen kuohkeaa kaakaota, säännöllinen jalkakylpy ja joka keskiviikko sauna päällä sekä yksi pyhitetty ilta hyvälle kirjalle, olisi siinä loistava alku terveen itsekkyyden arkiselle juhlavuudelle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.