Kaikkien aikojen ampiaiskesä haastaa pelkohermoja

Vaikka muka ei saisi valittaa poikkeuksellisen lämpimästä kesästä, moni alkaa jo toivoa helteiden loppua. Kaikki kitinä ei ole turhaa, sillä monelle ihmiselle pitkä hellejakso tarkoittaa voimattomuutta, migreenien sarjoja ja jopa sellaisia sydämentykytyksiä, jotka uhkaavat henkeä.

Lämpöaallolla on muitakin haittoja kuin kuumuuden tuomat tuskat. Kuivuus korventaa maanviljelijöiden satonäkymät ja juo mehut metsien marjoista. Sienet eivät työnnä itiöemiä pintaan ja maan uumenissa lymyilevä sienirihmasto odottaa kosteampia aikoja ehkä yli syksyn.

On kuitenkin porukka, joka tällaisesta korventavasta menosta innostuu. Nimittäin hyönteiset.

Viljelyksillä on tavattu aivan uusi riesa: kaaliperhosen toukat ahmivat satoa ja pilaavat senkin, mikä kuivuudesta oli selvinnyt. Hyttysille kostea olisi kuivaa ja kuumaa parempi, mutta osa pistimellisistä kuusijalkaisista nauttii tästäkin.

Suomessa ei ole aikoihin nähty vastaavaa ampiaiskesää. Joidenkin arvioiden mukaan amppareita on nyt 20-kertainen määrä normaaliin nähden, mikä ei kaikille ole hyvä uutinen.

Hyönteispelko ei ole naurun asia eikä siitä pääse eroon järkiselityksillä. Suhtautuminen ötököihin tulee monella syvältä selkärangasta. Varsinkin lapsuuden kokemukset vaikuttavat pelon suuruuteen.

Kun ampiainen surraa lähelle kasvoja, se on todennäköisesti haistanut hengitysilmasta ravinnon ja yrittää löytää sen lähdettä. Tällainen lähikontakti haastaa pelkohermoja ja vaatii rentoja käsirefleksejä, sillä ampiaista ei pidä huitoa.

Koko internet ja media tuntuu olevan pullollaan juttuja ampiaisista. Toki kyseessä on Suomen toiseksi tappavin eläin heti koiran jälkeen: ampiaiset aiheuttivat vuosina 1998-2011 peräti neljäntoista ihmisen kuoleman, ja koirat viidentoista. Suurpedot eivät pärjää tilastoissa: sudella ei ole yhtäkään kuolonuhria, karhulla yksi.

Perusterve selviää kuitenkin ampiaisenpistosta, ja monessa tapauksessa pystyy sen myös terveellä järjellä välttämään.

Itse olen ollut sillä tavalla onnekkaassa asemassa, että viimeksi minua pisti ampiainen joskus 90-luvulla. Myös se kesä oli lämmin ja täynnä ampiaisia. Juoksentelin paljon paljain varpain nurmikolla ja sain kolme kertaa piston jalkapohjaani.

Minulla on ollut tuuria, sillä oma äitini on allerginen ampiaisten pistoille. Siitäkin huolimatta olen onnistunut kasvamaan aikuiseksi, joka ei pelkää ampiaisia vaan pystyy olemaan rauhallinen, vaikka se pörräisi naamalla pistimensä kanssa. Luulen myös, että juurikin se rauhallisuus on estänyt kaikki ampiaispistot sitten lapsuuteni.

Nyt syksyn lähestyessä ampiaisten ravinto vähenee, ja ne pyrkivät entistäkin hanakammin asuntoihin ja grillikansan kyljysten äärelle. Pesässä kasvaville toukille on etsittävä ruokaa, mikä stressaa työläisiä.

Ampiainen ei siis etsi ihmisiä pistettäväksi vaan ravintoa jälkikasvulle. Tämän ymmärtäminen voi auttaa myös hermoja ja lisätä rauhallisuutta pörriäisten parissa.

Aina kuitenkaan rauhallisuus ei auta. Jos ampiaiset ovat tehneet pesänsä lähelle oviaukkoa tai terassille, yhteiselo voi olla mahdotonta. Silloin on paras ottaa järeät keinot käyttöön ja häätää ei-toivotut vuokralaiset voimalla toisaalle.

Myöskään allergisten ei kannata ottaa riskiä ampiaisten kanssa. Maahan tehdyt pesät voivat olla surmanloukku. Silloin varovaisuus ei pelkästään riitä vaan on muistettava pitää lääkkeitä mukana.