Kalastus ei ole kärsimättömien puuhaa

Minulle esitettiin idea jokin aika sitten työpäivän ja kuntosalikäynnin jälkeen: mitä jos lähtisimme kalaan? Kalastus on sellainen harrastus, johon itselläni ei ole paljoakaan kosketuspintaa. Vasta muutama viikko sitten kalastus tuli toden teolla elämäämme, sillä poikani innostui virveleistä, uistimista ja muista kalastusvälineistä. Hartain syntymäpäivätoive olikin oma virveli ja mato-onki.

Itse en vielä joutunut harrastuksen pauloihin, mutta kokeilen kaikkea vähintään kerran.

Ensimmäinen etappi oli selvittää, millaisella luvalla sitä Pieksämäellä kalastetaan. Jostain syystä olin aina ajatellut, että marssiminen kalakauppaan ja luvan pyytäminen tiskiltä riittää.

Väärässä olin.

Olemassa on melkoinen määrä erilaisia lupia erilaisiin tarkoituksiin.

Tämän viidakon selvittämisen jätin suosiolla mieheni työksi. Kärsivällisyyteni meinasi nimittäin loppua jo alku metreillä.

Kun Pieksäjärvi sitten vihdoin kutsui, oli tunnelma jännittynyt. Kuhaa pitäisi kuulemma nousta, kun olosuhteet ja vuorokaudenaika ovat kohdallaan. Mielessäni ihmettelin hiljaa, että katsovatko kalat kelloa?

Tarvittavien välineiden rantaan kuskaamiseen tarvittiin kottikärryt. Mukaan lähti pieni perämoottori, kaksi virveliä ja uistinlaatikko.

Rantaan päästyämme mieheni kysyi, osaanko soutaa. Tähän vastasin kirkkain silmin todellakin osaavani.

En tosin tullut maininneeksi, että soutamiseni rajoittuu kuntosalin laitteeseen.

Myönnettäköön, että järvellä veneessä keinuminen on mukavaa puuhaa. Yllättävänkin mukavaa. Istua hiljaa keinuvassa veneessä lokkien kaarrellessa pään päällä. Virveli veneestä sojottaen ja uistinta perässä vetäen.

Pari kertaa jännitystä lisäsi nykiminen, joka tosin kohdallani johtui molemmilla kerroilla uistimen pohjakosketuksesta.

Kärsimättömille ihmisille kalastus ei kuitenkaan sovi. Tämän huomasin ensimmäisen tunnin jälkeen.

Nykäisyistä huolimatta odotin koko ajan, että vonkale tarttuu kunnolla pyydykseen. Kun näin ei käynyt tarpeeksi nopeaksi, teki mieli luovuttaa.

Vaikka hiljaisuus ja rauha ovatkin kalastuksen parhaita puolia, alkoi sisäinen minäni kärsiä hiljaisuudesta.

Kaiken lisäksi kuntosalilla ja sen jälkeen juotu puolitoista litraa vettä alkoi ilmoitella itsestään.

Epäilin ääneen olevani kirottu. Mieleeni nimittäin nousi lapsuusmuisto. Kökimme siskoni kanssa laiturilla mato-ongella. Yhtäkään kalaa ei järvestä tuolloin noussut, mutta heti kun poistuin paikalta sai siskoni peräkkäin kaksi kalaa.

Ja näin kävi tälläkin kerralla.

Päätin kahden tunnin jälkeen poistua suosiolla rannalle ruikuttamaan mieheni jatkaessa kalastusta.

Kotiovelle päästyäni tuli mieheltä tekstiviesti, jossa veneen pohjalla köllötteli melkoisen kokoinen kala.

Uistimeen kävi kiinni tämän jälkeen vielä kaksi kalaa, joista toinen vei koko pyydyksen siimoinen mukanaan.

Missään nimessä kalastusreissu ei jäänyt kohdallani viimeiseksi. Voisin aivan hyvin kuvitella kokeilevani sitä toisenkin kerran.

Tuntikausia en kuitenkaan tule koskaan järvellä viettämään. Jätetään ne hommat kärsivällisimpien kontolle.