Katso kauas ja näe lähelle

Kolumni

”Maailman menoa on katseltava vähän laajemmasta näkökulmasta”, tuumi Veikko Huovisen hahmo Konsta Pylkkänen.

Satuin kuulemaan taannoin väittämän, joka jäi minua vaivaamaan. Väittämän mukaan tänä päivänä on vaikea löytää lentäjiä, koska yhä useammalla lentäjäksi aikovalla on näkökyky heikentynyt. Selitykseksi tarjottiin sitä, että nykyisin ihmisten katse tarkentuu usein lähelle esimerkiksi älylaitteeseen, puhelimeen tai tietokoneen näytölle – ja vastaavasti katse saa harvoin levätä horisontissa. Ajatus on helppo uskoa - elämme yhä enemmän elämäämme sisätiloissa ilman näköhavaintoa taivaanrannasta ja toisaalta katseemme tarkentuu yhä useammin kännykän näytölle.

Lyhyesti sanottuna ongelma on siinä, että vähitellen menetämme kykyämme katsoa kauas.

Jokainen lienee kuullut puhuttavan lapinhulluudesta. Siis siitä, että Lappiin kerran mentyään sinne haluaa yhä uudestaan ja uudestaan takaisin. Syitä tälle ”taudille” on varmasti useita, mutta uskoisin yhden olevan juuri se, että siellä ihminen saa oikeat mittasuhteet. Elämään ja elämämme asioihin löytyy tunturin huipulla oikea perspektiivi.

Jos katsomme elämässämme vain lähelle, asiat voivat näyttäytyä kohtuuttoman suurilta. Se on juuri se perspektiiviharha, joka saa meidät kokemaan vastoinkäymisemme ja virheemme vuoren kokoisilta – ylitsepääsemättömiltä. Usein tosin jo pelkkä aika auttaa meitä näkemään, ettei maailma sittenkään pysähtynyt virheeseemme, vaikka sitä pelkäsimme. Hyvin usein jo yön yli nukkuminen saa ihmeitä aikaan – aamu on iltaa viisaampi. Toisaalta puhuminen ja jakaminen auttavat meitä laittamaan asioitamme mittasuhteisiin. Tuskinpa kenelläkään meistä elämän kysymyksemme olisivat sellaisia, ettei niille nyt kohtalontovereita löytyisi.

Tuo elämän likinäköisyys voi joskus vaikuttaa myös niin, että erehdymme pitämään omia mielipiteitämme tosiasioina. Se on perspektiiviharha pahimmasta päästä. Näin käy, jos näemme vain oman ajatusmaailmamme ja suostumme kuulemaan vain samansuuntaista aatoksen lentoa. Silloin tuo likinäköisyys saattaa meidät kuplaan, jossa emme enää näe emmekä kuule muita kuin oman äänemme ja samanmielisten myötäilevää mölinää. Silloinkin meiltä puuttuu oikea perspektiivi ja ymmärrys siitä, että mielipiteitä on monia ja joku muu voi nähdä asiat jopa selvemmin kuin me itse.

Usein me katsomme liian lähelle eivätkä silmämme saa levätä horisontissa. Se lopulta estää meitä näkemästä selvästi. Etäisyyden ottaminen auttaa meitä laittamaan asioita järjestykseen. Olipa kyseessä elämänkysymyksemme, ajatuksemme, mielipiteemme, huolenaiheemme, -joskus kaukaa näkee lähelle paremmin.

Elämämme likinäköisyys voidaan kuitenkin korjata. Sieltä kuplasta me voimme astua ulos, vaikka se epämiellyttävältä aluksi tuntuisikin. Se kuitenkin kannattaa, sillä oppimista tapahtuu aina ja pelkästään vain meidän oman mukavuusalueemme ulkopuolella.

Joskus kannattaa olla hiljaa ja kuunnella, sillä vain siten voi oppia. Eikä Lapin matkakaan pahaa tee -ja jos siihen ei juuri nyt ole mahdollisuutta, tähyile pakkasyönä tähtitaivaalle. Sieltäkin löydät oikeat mittasuhteet, jotka tarvittaessa lohduttavat, mutta myös laittavat meidät oikealle paikalle tässä maailmassa.

Veikko Huovisen tuotannon muistomerkkiin Sotkamossa on kirjoitettu Konsta Pylkkäsen viisaus: ”Ihmisellä on tässä avaruudessa kusiaisen valtuudet.”

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.