Kaupunkitarinoissa kaikuu viihde ja historia

Kolumni

Jokainen on joskus kuullut jonkinlaisen urbaanilegendan eli kaupunkitarinan. Lapsena ja nuorena kuullut kaupunkitarinat pysyvät usein mielessä pitkälle aikuisuuteen, ja tuleepa niitä helposti toistettuakin sopivan tilaisuuden tullen.

Kaupunkitarina on usein totena pidetty, mutta suurimmaksi osaksi täysin vailla todellisuuspohjaa oleva tarina. Uskottava tuollainen urbaanilegenda tosin voi helpostikin olla, mutta pienet yksityiskohdat aiheuttavat kuulijassa helposti epäuskon tunnetta.

Usein kaupunkitarinat ovat myös kansainvälisiä.

Suomalaiseen miljööseen sopeutettu tarina voi kaikua kiinnostuneille korville muuallakin maailmassa saman sisältöisenä kuin me olemme sen kuulleet.

Omassa lapsuudessani kaupunkitarinoita levitettiin leireillä ja koulun pihassa. Joku kertoi tuttavan tuttavalleen tapahtuneen jotain hirmuista, ja tämä tarina lähti nopeasti leviämään ympäri koulun pihaa. Joskus lapset halusivat pelotella toisiaan, ja esiin vedettiin karmaisevimmat kaupunkitarinat, missä usein joku kuoli tai loukkaantui pahasti.

Puolustusvoimain varusmiesten keskuudessa levitetään edelleen niin sanottuja tornihuhuja eli tornareita. Samantyyppiset tarinat kerrotaan aina uudelle alokaserälle ja heidän mukanaan aina seuraavalle. Tornarit ovat usein hyvin vanhoja kertomuksia, jotka liittyvät sotien aikaan. Usein tarinat liittyvät upseereihin, joilla on naksahtanut päässä.

Yksi tunnetuimmista tornareista liittyy olympiavoittaja Lasse Virèniin. Tornarin mukaan hän olisi juossut varuskunnan Cooperin testin ennätystuloksen, joka olisi ollut 4 700 metriä. Tuloksen rikkomisesta nykypäivänä olisi luvassa lomaa.

Todellisuudessa mies kuitenkin palveli Santahaminassa ja tuolloin oli käytössä juoksutesti, jonka pituus oli 15 minuuttia.

Kaupunkitarinat ja tornarit ovat usein harmittomiksi tarkoitettuja ajanvietteenä käytettyjä juttuja, joilla ei ole sen suurempaa merkitystä.

Kokonaan eri asia on lapsille kerrotut pelottavat tarinat niin sanotussa opetustarkoituksessa tai varoituksena.

Tällaisia ovat esimerkiksi tarina kaivossa asuvasta Näkistä ja aivojen jäätymiseen kuolleesta tytöstä.

Ensimmäinen tarina koskee tietenkin hirviötä – Näkkiä – joka asuu kaivon pohjalla ja nappaa mukaansa lapset, jotka uskaltavat kurkistaa kaivoon. Tarinan tarkoituksena on luonnollisesti estää pieniä lapsia menemästä liian lähelle kaivoa tai roikkumasta kaivon reunalla, ettei vahingossa satu sinne putoamaan.

Jälkimmäistä tarinaa kerrotaan yhä edelleen kauhukertomuksena. Yleensä tarina kertoo tuttavan lapsesta, joka lähti uimahallista talvipakkasella hiukset märkinä ilman hattua ajamaan pyörällä kotiin. Kotiin pääsytään lapsi oli huonovointinen, ja kuoli pian kotiuduttaan siihen, että hänen aivonsa jäätyivät.

Tarinan tarkoitus on saada lapset käyttämään talvella hattua ja olemaan kulkematta pakkasessa märillä hiuksilla.

Oman mausteensa kaupunkitarinoihin ja muihin epätodellisiin kertomuksiin on tuonut internet-aika. Silloin tällöin lehdissä kerrotaan erilaisista lasten ja nuorten keskuudessa kiertävistä pelottavista kuvista tai tehtävistä, joiden suorittamisen jälkeen voi kadota tai kuolla.

Osa tällaisista internet-meemeistä elää aikansa kun taas osa salamavauhtia leviävistä pysyy pinnalla vuosikausien ajan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.