Kouluissa paitsi opitaan myös kasvetaan henkisesti

Elokuu tarkoittaa kaikille koululaisille arkisen aherruksen alkua. Kesäloma on takana ja on aika palata koulunpenkkiin.

Lapselle koulu on iso osa elämää. Siellä paitsi opitaan aineista myös sosiaalisesta elämästä. Arvokasta työtä tekevillä opettajilla on hätkähdyttävän suuri rooli siinä, miten oppilaan käsitykset omasta osaamisesta ja myös identiteetistä muovautuvat.

Missä on ihmisiä, siellä on mahdollisuus konflikteihinkin. Lapselle koulun sosiaaliset kuviot täyttävät lähes kaiken, vaikka vapaa-ajalla olisi harrastuksiakin. Pienen ihmisen omakuvaan vaikuttaa, pääseekö porukkaan ja leikkeihin mukaan vai suljetaanko niistä pois.

Koulun pitäisi olla kaikille turvallinen tila. Jokainen peruskoulun läpi kulkenut kuitenkin tietää, että näin ei valitettavasti ole. Kiusaamista tapahtuu ja sen syyt tuntuvat olevan niin syvällä, että niitä vaikuttaa olevan mahdotonta kitkeä pois.

Suomessa rikosvastuu alkaa siitä, kun täyttää 15 vuotta. Joissain kouluissa lasten väliseen fyysiseenkin väkivaltaan suhtaudutaan vielä tuonkin jälkeen koulun sisäisenä asiana ja ongelmia yritetään purkaa ilman poliisin paikalla oloa: sitä mitä kouluissa kutsutaan kiusaamiseksi sanotaan kaikkialla muualla pahoinpitelyksi.

Vaikka kouluissa lapsien turvallisuus ja sen kokeminen on ennen kaikkea koulun henkilökunnan vastuulla, myös vanhempien on otettava vastuunsa.

Väkivaltaan pitää olla nollatoleranssi kaikkialla. Miten se voidaan saada säännöksi myös pienempien ihmisten keskuudessa? Tässä oikeasti isompi rooli on vanhemmilla ja heidän näyttämällään esimerkillä. Tunnetaitojen oppiminen alkaa varhain: Lasta on hyvä opastaa mieluummin pukemaan omat tunteensa sanoiksi kuin fyysisiksi purkauksiksi. Tässä myös aikuisen on mietittävä omia tapojansa reagoida.

Henkinen väkivalta jättää syviä jälkiä. Työni kautta olen tavannut monia ihmisiä, joille juurikin kouluajan kokemukset ovat arpeuttaneet sielua.

Traumaattisista ajoista seuraa masennusta, kyvyttömyyttä luottaa muihin ja vääristynyt kuva omasta itsestä. Posttraumaattiset stressireaktiot voivat kulkea mukana vielä aikuisenakin. Pitkät terapiajaksot ovat monelle koulukiusatulle karua todellisuutta.

Aina kiusaaminen ei ole aktiivista nimittelyä vaan myös poissulkemista. Kouluterveyskyselyn tulosten valossa yhä useampi lapsi ja nuori kokee yksinäisyyttä myös Pieksämäellä. Erityisesti pojilla yksinäisyys on yllättävän yleistä.

Viimeisimmästä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kouluterveyskyselystä selviää, että pieksämäkeläisistä 11,8 prosentilla lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoista ei ole yhtään läheistä ystävää. Vuonna 2013 vastaava luku oli 4,1 prosenttia eli yksinäisyys on melkein kolminkertaistunut. Peräti joka viidenneltä pojalta puuttuu läheinen ystävä.

Tulokset kertovat ongelmasta, jota ei pidä ottaa kevyesti. Ilman läheisten verkkoa, nuoren on todella haastavaa kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi.

Vaikka koulu on usein esillä kiusaamisen ja negatiivisten kokemusten kautta, on myös muistettava, että parhaassa tapauksessa se tukee nuoren kasvua ja ohjaa elämän suuntaa.

Lapsen ja nuoren vahvuudet näkevä opettaja saattaa antaa sellaista kannustusta, joka vie eteenpäin jopa uralla ja vahvistaa ymmärrystä omista taidoista ja kyvyistä. Sillä jos millä on suuri merkitys.