Lajittelujen synty

Kolumni

Aika paljon meno on muuttunut siitä, kun 60-luvulla kerrostalo-liikerakennuksessa vietiin kaikki kotitalouden roskat yhdellä sangolla, ilman mitään pussia, roskakoppiin ja kipattiin sinne. Joskus kopista kuului rapinaa, aiheuttajina ilmeisesti eläinperäiset järjestyksenvalvojat. Sanoma- ja aikakauslehdet olivat ainoat, joita vietiin keräyspisteeseen viljasiilojen viereen narulla sidotuissa nipuissa. Niistä sai jopa pienen korvauksen.

Nyt meillä on neljä sankoa, joihin lajitellaan energia-, muovi-, kartonki- ja biojäte. Kierrätyspaperi kerätään erilliseen koriin. Lasia ja pienmetallia tulee niin vähän, että ne sopivat jätekaapin hyllylle. Kaikille edellä mainituille löytyy keräysastia ihan kerrostalomme jätekatoksesta. Jätekukko on toimittanut kiitettävästi ohjeita aina kun uusia lajiteltavia on tullut.

Kaikki näyttää pääsääntöisesti hämäävän helpolta. Vakavasti lajitteluun suhtautuvan henkilön kohdalla avainsana on kuitenkin tuo pääsääntöisesti.

Uusimpia lajittelun kohteita Pieksämäellä on muovi. Jotkut muovit ovat helposti tunnistettavissa, mutta entäs nämä pakkaukset. Varsinkin pesuainepullot ja muut vastaavat.

Suurennuslasin ja mikroskoopin avulla voi ankaran tähystyksen jälkeen löytää jostakin kohtaa pakkauksesta, tietenkin aina eri paikasta, jonkun kryptisen merkinnän. Sitten tarvitsee enää etsiä paperiohjeista ja lopulta Googlesta, mitä se kolmonen, tai kolmio tarkoitti. Onko kyseessä hiihtoliiton hyväksymä kierrätysmuovi, vai peräti PVC:täkö tässä kätösissä pyöritellään.

Olen nähnyt muissa paljon pienemmissä pakkauksissa huomattavan suurilla kirjaimilla ja jopa patologisilla värikuvilla varustettuja viestejä. Miksi näissä muovipakkauksissa ei ole selväkielistä, luettavaa tekstiä: Kierrätysmuovi, Rullande plastik. Jos tuota ei purnukassa lukisi, se olisi energiajätettä.

Eikä tuo vielä mitään. Jos lajittelu ja kierrätys olisi keksitty ennen vuotta 1903, niin Thomas Sullivan ei olisi rikastunut. Hänen keksimänsä teepussi olisi lailla kielletty. Toisen rikastuneen Thomasin sukunimellä varustetun teepussin koostumusta olen selvittänyt huolella monelta taholta. Käytön jälkeen olen päätynyt suorittamaan seuraavanlaiset toimenpiteet.

Yksittäinen pussi on pakattu suojakuoreen, joka lienee jotakin paperin ja muovin sekoitusta, siispä varmuuden vuoksi energiajätteeseen. Pussiin on kiinnitetty metalliniitillä naru, jonka toisessa päässä on samanlaisella niitillä kiinni pahvilta tuntuva läpyskä. Nyt tarvitaan puukko tai vastaava, jolla niitit voidaan avata ja irrottaa pienmetalliin kierrätettäväksi. Älä yritä kynsillä! Läpyskä tuntuu ihan kartongilta, joten siirrän sen kartonkijätteisiin. Naru pannaan tässä vaiheessa talteen. Pussi avataan ja teemuruset karistellaan biojätteisiin. Itse pussi sisältää mikromuoveja, mutta se ei kuulu muovi-, vaan energiajätteisiin, joten pussia ei sentään tarvitse huuhtaista sisäpuolelta.

Näin se nuoruus hupenee.

Ai niin, naru meinasi unohtua. Sen minä huolellisen pesun ja kuivatuksen jälkeen solmin entisten, kerällä olevien jatkoksi. Aion nimittäin tässä eläkepäivien ratoksi opetella neulomaan. Kuitenkin melko pehmeältä tuntuvasta narusta kilkuttelen puikoilla lastenlastenlapsille jarrusukkia. Pohjassa ulkopuolella olevat solmut ovat niitä jarruja ja varressa hellyttäviä tupsuja. Kantapää ja kärkikavennus ovat kuulemma haasteellisia.

Kirjoittaja on Jorma Kovalainen, joka pelastaa maailmaa pussi kerrallaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.