Lapsi ei ole vanhemman valmennettava mini-aikuinen

Kolumni

Äitinä sitä toivoisi, että osaisi kasvattaa lapsensa niin, että heistä tulisi jonain päivänä toimiva osa tätä yhteiskuntaa. Että järki pysyisi päässä tilanteessa kuin tilanteessa, ja että mukana menossa olisi runsaasti empatiaa ja sydäntä.

Olisi myös erittäin mukavaa, jos lapsiaan voisi suojella kaikelta pahalta tässä maailmassa. Myös sillä tavalla, että he eivät onnistuisi nuorena törttöilemään pahasti tai tekemään virheitä, joiden seuraukset ovat kauaskantoisia.

On pakko uskoa, että tiukalla rajoja ja rakkautta -metodilla tällaiseen saavutukseen voisi päästä.

Eräällä keskustelupalstalla heräsi jokin aika sitten kiivaaksikin kehkeytynyt keskustelu siitä, millainen ihminen sanoo lastensa olevan hänen elämänsä suurin saavutus. Jotkut pitivät tällaista ihmistä todella säälittävänä. Toiset taas olivat auliisti sitä mieltä, että totta kai lapset ovat jokaisen vanhemman elämän suurin saavutus.

Tämäkin riippuu aika paljon siitä, millaisia asioita arvostaa ja miten asiat arvottaa.

Monelle lapset voivat hyvinkin olla se elämän suurin saavutus, eikä sitä pitäisi millään tavalla väheksyä. Ehkä tällaiselle ihmiselle kaikki muu on merkityksettömämpää elämässä.

Mutta aivan samoin tulisi hyväksyä sellaisen ihmisen mielipide, jolle lapset eivät lukeudu elämän suurimpiin saavutuksiin. Ehkä tällainen ihminen sitten arvottaa elämänsä muut asiat tärkeämmiksi tai kokonaan eri kategoriaan.

Vanhemmilta vaaditaan nykypäivänä todella paljon. Näin on todennut myös lastenpsykiatri Jari Sinkkonen. Hän kutsuu nykypäivän vanhemmuutta intensiiviseksi vanhemmuudeksi.

Vanhemmuus on intensiivistä silloin, kun elämä tuntuu rankalta ja liika ulkopuolelta tuleva vaatiminen ja odotus luo paineita vanhemmuudelle.

Moni voi edelleen muistaa tällaisia tunteita erityisesti esikoisen kohdalla. Tuolloin sitä itsekin hairahtui uskomaan liikaa ulkopuolisten ohjeita ja neuvoja, puhumattakaan suurista odotuksista. Vauvalla piti olla paljon virikkeitä, ja kasvun sekä kehityksen tuli pysyä tiukasti omalla käyrällä, tai muutoin jotain oli pahasti vialla.

Lapseni ovat nukkuneet täysiä öitä kahden kuukauden iästä lähtien. Tätä pidettiin varsin kummallisena asiana esimerkiksi neuvolassa, jossa jouduimmekin aikanaan aikamoiseen syyniin asian vuoksi. Tuolloin pidin tätä syynäämistä toki hyvänäkin asiana, koska automaattisesti esikoisen kohdalla kuvittelin täysiä öitä nukkuvassa vauvassa olevan jotain vikaa, koska neuvolassakin ajateltiin näin.

Sinkkosen määrittelemään intensiiviseen vanhemmuuteen kuuluu olennaisena osana se, että lasta pidetään eräänlaisena valmennettavana pienenä ihmisenä. Näin ollen arjesta puuttuvat liian helposti ja liian usein huumori sekä hauskuus. Lapsen pitää olla kuin sellainen pieni aikuinen, joka osaa pysyä paikallaan, olla ääneti ja käyttäytyä jokaisessa tilanteessa hyvin.

Käsi sydämelle nyt: kuinka moni taapero tai sitäkin vanhempi ihan oikeasti pystyy tällaiseen tilanteessa kuin tilanteessa?

Moni vanhemman ikäpolven ihminen tuhahtaa helposti, että kyllä sitä ennen vanhaan lapset olivat sitä ja tätä. Näin varmasti olikin, mutta nyt on nyt. Moni asia on mennyt eteenpäin, ja moni asia on parantunut. On esimerkiksi opittu, että olemassa on riskejä, joilta lapsia täytyy pystyä suojelemaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.