Luonto kärsii sään vaihteluista

Liekö jo ilmastonmuutoksen vaikutusta paikallissäähän Itä-Suomessa, kun tänä vuonna melkein jokaiseen kevät- ja kesäkuukauteen on liittynyt poikkeuksellisen hyvä ja poikkeuksellisen huono sääjakso.

Edellisenä kesänä ennätysmäistä hellettä ja kuivuutta riitti heinäkuusta syyskuulle asti. Tänä kesänä on ollut sadekuuroja, mutta myös pitkiä kuivia jaksoja. Tämä alkaa pakostakin näkyä luonnossa.

Pohjaveden ja järvien pinta on matalalla. Nurmet kellastuvat ja lehtipuihin ja pensaisiin alkaa tulla ennenaikainen ruska. Viitostien varsilla on suorastaan syyskuinen tunnelma siellä, missä tietä kehystävät keltaiset koivut, ruskettuneet pihlajat ja kulottuneet heinikot.

Kantarelleja ja tatteja ei ole pahemmin näkynyt. Mustikkaa on niukasti, ja paras metsävadelmasato käpristyi kokoon.

Heinäkuun puolivälissä metsät luontaisesti hiljenevät, kun lintujen laulukausi alkaa olla ohi ja poikueet lähtevät kiertelemään. Nyt muutos oli tavallista dramaattisempi sään viiletessä äkkiä hyisen pohjoisen ilmavirtauksen myötä.

Aikuisten lintujen syyslaulu ja nuorten lintujen lauluharjoitukset keskeytyivät kuin veitsellä leikaten. Lintujen kylpyallaskin menetti suosionsa.

Kuivuuden ja pohjoisen viiman jatkuessa hyönteissyöjät siirtyivät pihapiireistä suojaisemmille kosteille maille, ranta- ja ojanvarsipensaikoihin, haalimaan piiloon paenneita ötököitä.

Rastaat lähtivät kiertelemään, kun lierot kaivautuivat syvälle multaan kuivuutta pakoon ja mustikoita oli vain niukasti tarjolla.

Vesieläinten kannalta heinäkuun helteiden väistyminen ja vesien viileneminen oli helpotus, koska vedenpinnan ollessa matalla runsasravinteisiin pienvesiin tulee herkästi happikato.

Hapenpuute ja myrkkyjä tuottavien sinilevien massaesiintyminen voivat pahimmillaan johtaa laajoihin kalakuolemiin ja järven ekosysteemin kannalta tärkeiden pienempien vesieliöiden joukkotuhoon.

Keskikesällä lentäville päiväperhosille kahden peräkkäisen kesän pitkät kuivat jaksot ovat ongelmallisia. Toukkien ravintokasvit nuutuvat, ja kylmä alle viidentoista asteen pilvisää tyrehdyttää tehokkaasti aikuisten perhosten lennon.

Jos puutarhassasi on vielä nokkospöheikkö pystyssä, sen säilyttäminen on ympäristöteko, koska moni perhostoukka popsii nimenomaan nokkosta.

Kolealla säällä heinäsirkat ja hepokatit ovat vaitonaisia, mutta eipä kuulu myöskään hyttysten ininää saati paarmojen pörinää. Jos kahden kesän kuivuusjaksoista on jotain positiivista seurannut, niin ainakin Leppävirralla lehtokotiloiden määrä on silmin nähden vähentynyt.

Myös puut kärsivät pitkistä kuivista jaksoista, mutta kallioilla, paahderinteillä ja hiekansekaisilla pientareilla viihtyvät ketokukat hyötyvät. Kissankellot, päivänkakkarat ja ketoneilikat kukoistavat, kun rehevämpää ja kosteampaa maata tarvitsevat kilpailijat nuukahtavat.

Tuulten leppyessä ja sään jälleen lämmetessä hyttyset, ukonkorennot ja syysperhoset ilmestyivät taas pihallamme karkeloimaan. Peukaloinen puhkesi lauluun, rastaat palasivat katsastamaan pihlajanmarjasatoa ja lintujen kylpyaltaalle jopa jonotettiin.

Nopea reagointi ja sopeutumiskyky vaihtuviin olosuhteisiin on elinehto monimuotoisen lajikirjon säilymiselle. Etelästä saapuu ilmaston lämpenemisen myötä uusia lajeja, mutta pohjoisen äärioloihin sopeutuneille lajeille voi tulla raja vastaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.