Lupausten viidakossa kahlaaminen uuvuttaa

Ruokapöydässä lapset keskustelevat siitä, lähteekö pikkuveli isosiskon mukaan katsomaan treenejä illalla vai ei. Pikkuveli ilmoittaa haluavansa olla kaverinsa kanssa, kun taas sisko muistuttaa veljen luvanneen tulla mukaan. Väittely alkaa saada jokaiselle vanhemmalle tuttuja piirteitä etenkin argumentoinnin puolesta: mutkun mä haluun!

Sivusta keskustelua seuraava vanhempi ymmärtänee molempia osapuolia. Tietenkin pikkuveli haluaa mennä kaverinsa kanssa katsastamaan tämän uusinta peliä, kun taas nelisen vuotta vanhempi sisko haluaa veljensä pitävän lupauksensa. Tilanne on pulmallinen. Pitäisiköhän vain suosiolla antaa muksujen päästä yhdessä sopuun asiasta, vai tulisiko vanhemman käyttää tilanne hyväksi ja muistuttaa lupausten pitämisen tärkeydestä?

Aikuisten maailmassa lupauksia lentelee tällä hetkellä vähän siellä sun täällä. Viittaan tällä tietenkin lähestyviin eduskuntavaaleihin, kun jokainen puolue haluaa luvata yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista saadakseen paljon ääniä. Positiivisella tulilinjalla ovat niin lapset, lapsiperheet, työikäiset, työttömät, sairaat, vanhukset, vammaiset, vähemmistöt, eläimet ja kaikki muu mitä keksiä saattaa. Jokainen ehdokas haluaa vain parasta kaikille ryhmille ja jokaiselle ihmiselle (ja joskus jopa eläimelle) maan päällä tai ainakin Suomessa.

Tavallisten tallaajien haasteena onkin erottaa tyhjät ja turhat lupaukset niistä, jotka oikeasti voivat kantaa pitkälle. Näiden lupausten löytäminen sanahelinäviidakosta on kuitenkin varsin ongelmallista, koska lupauksia tehdään nyt niin hirvittävä määrä, ettei puoliakaan ehdi edes sisäistää.

Kun lukemattomia lupauksia tekevillä ehdokkailla on niin sanotusti monta rautaa tulessa, vaikuttaa kampanjointi helposti kovin sekavalta ja hieman kummalliselta. Moni kurtistaa ymmärrettävästi kulmiaan vessapaperirullan pituiselle lupausten listalle. Yksi asia tällaiselta listalta kuitenkin erottuu helposti: se, mitä ehdokas vastustaa. Sanavalinnoillakin on paljon merkitystä ja vielä enemmän sillä, pystyykö ehdokas perustelemaan kirjattuja lupauksiaan.

Tietenkin on hienoa, että ehdokkaat ympäri Suomea haluavat olla kaikkien puolella ja vääryyttä vastaan. Näinhän sen tulee ollakin, mutta käytännössä asia on monimutkaisempi. Loppupeleissä erilaisista leikkauksista päätettäessä asiat eivät todellakaan ole mustavalkoisia. Aina on jokin ryhmä, joka joutuu pettymään ja entisestään kiristämään kukkaronnyörejä.

Tämän kevään eduskuntavaalit ovatkin ensiarvoisen tärkeät vaalit. Viimeistään nyt jokaisen äänestysikäisen kannattaisi ryhtyä toden teolla ottamaan selvää sopivasta ehdokkaasta, ettei tämä etsintä jää viime tippaan. Äänestämättä jättäminen näissä vaaleissa on aikamoinen riskinotto. Kannanotosta ei voida enää puhua, sillä onhan se huomattu, ettei äänestämättä jättäminen vaikuta mihinkään.

Nyt joku saattaa tosin todeta, ettei äänestäminenkään sen enempää kannata. Samat tyhmät siellä istuvat kuitenkin tekemässä tyhmiä päätöksiä. Ei siinä yksi ääni käännä Suomen asioita parempaan suuntaan vaikka mitä tekisi.

Heitettäköön tähän vaikka sitten haasteeksi kaikille näin ajatteleville, että mitäpäs jos tänä keväänä kokeilisitte kaikki äänestää, ja keskustellaan parin vuoden päästä asiasta uudestaan.