Lyngen lumoaa vuodesta toiseen

Reilu 40 vuotta sitten ajaa törryytimme mieheni ikälopulla tipparellulla ensimmäisen kerran Pohjois-Norjan rannikolle, jossa Jäämeren lumous iski välittömästi. Melkein joka kesä olemme palanneet vuonojen äärelle karunkaunista pohjoisen luontoa ihailemaan.

Suosikkivuonoksemme on vuosien saatossa kohonnut Lyngenfjord eli Yykeänvuono, jota kehystävät 1,5 km korkeat lumipeitteiset ”Lyngenin alpit”.

Lyngenvuonon perällä oleva Skibotn sijaitsee vain puolensadan kilometrin päässä Kilpisjärveltä. Tienvarsimaisemat Kilpisjärveltä Skibotniin ovat henkeäsalpaavat lumihuippuvuorineen, vesiputouksineen ja rotkolaaksoineen.

Skibotnin satamasta pääsee heti kiikaroimaan vastarannan jäätikkövirtaa sekä laskuveden aikaan lietteille kerääntyviä merilintuja: haahkoja, pilkkasiipiä, riskilöitä, kuikkia, kaakkureita, merikihuja ja usein myös merikotkia.

Satamalaiturilta käsin näimme vuonna 2015 elämämme ensimmäiset muhkeat ja vähän pelottavat miekkavalaat sekä näitä väistävät lahtivalaat. Ja myöhemmin havaitsimme vielä Lyngenillä yleisiä leikkisiä pikkuvalaita, pyöriäisiä.

Linnustokohteista mieluisimmaksi on valikoitunut Lyngenvuonon itärannan niemekkeessä sijaitseva Spåkenes, missä lintuja on aina runsaasti ja lähellä. Merilintuja, hylkeitä, saukkoja ja pyöriäisiä voi tähystää rantatöyräiltä, lintulavalta tai niemen keskellä sijaitsevan tykkipatterilinnoituksen raunioilta.

Heinäkuussa Spåkenesissä kirkuvat lokit ja lapintiirat, joita taidokkaasti syöksähtelevät merikihut ahdistelevat yrittäen pakottaa niitä luovuttamaan kalansaaliinsa.

Muita mielenkiintoisia Spåkenesin vakiolajeja ovat harmaahaikarat, ristisorsat, lunnit, ruokit, kiislat, punakuirit ja pikkukuovit. Lintulavan viereiseltä lakkasuolta voi yhyttää remakasti päkättävän riekon tai kokonaisen poikueen.

Spåkenesin linnoitusalueella mutkaoksaiset tunturikoivut näyttävät ihan omenapuilta.

Lumihuippuisten tunturien lakialueilla on oma jännittävä pilvimaailmansa. Kåfjordenin eli Kaivuonon Birtavarresta lähtee Gorsabruan huikean riippusillan parkkipaikalle johtava soratie. Jos uskallusta riittää ajoon kapealla serpentiinitiellä, yläparkkipaikalta pääsee nousemaan tunturin laelle, Guolasjärvelle asti.

Paluumatkallamme Kåfjordenilla keksimme kiertää niemen rantatietä pitkin tunnelitien sijasta. Kuinka ollakaan rantatie oli suljettu tietyön vuoksi ja jouduimme yöpymään tien varressa. Käytin koiraa iltalenkillä ja mielessäni vähän harmittelin, etten pääsisi niemen kärkeen bongaamaan valaita.

Kuvasin keskittyneenä tihkukalliorinteen kultarikkoja ja haproja, kun rannasta lohenkasvatusaltaiden läheltä kuului raskasta puuskutusta. Puiden välistä pilkisti moottoriveneen sijasta iso tumma möykky, josta lähti matala leveä vesisuihku.

Kohta vedenpinnan puhkaisi ryhmyinen valaankuono. Näkyi jykevä tumma selkä, jossa oli yllättävän pieni käyrä selkäevä. Valas pistäytyi vielä neljästi pinnassa, köyristi selkänsä ja lähti sukeltamaan syvälle.

Viimeiseksi pinnassa näkyi alapuolelta valkea lyyrapyrstö, jolla ryhävalas huiskautti ylväät hyvästit.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.