Mielestään värittäjä

Nuorin tyttöni oli seurakunnan päiväkerhossa 90-luvulla. Siellä oli pyydetty kuvailemaan äidin ja isän työtä. Hän oli vastannut, että iska värittää värikynillä. Ohjaajatädeillä oli hauskaa vielä silloinkin, kun menin tyttöä hakemaan: "tällaista työnkuvausta ei ole vielä kuultukaan". Hieman naureskelu laantui kun sanoin, että olipa harvinaisen oikein kuvailtu. Enempää en avannut, joten tädit jäivät haalein ilmein katselemaan. Aikuisten värityskirjoja ei vielä läheskään ollut keksitty.

Minä nimittäin oikeasti töikseni väritin, enemmän ja vähemmän säännöllisesti, nelisenkymmentä vuotta. Kieli keskellä suuta, tarkasti viivojen välissä pysyen. Täytin suorakaiteen muotoisia ja kaarevia alueita ja joskus jopa ympyröitä. Ensin väritin ihan puuväreillä, myöhemmin korostustusseilla. Väreinä olivat; punainen, keltainen, ruskea, sininen ja vihreä. Joskus haastavissa tehtävissä tempaisin käyttöön myös violetin.

Minun värityskirjani olivat aika paljon nykykirjoja kookkaampia, suurimmat kooltaan jopa puolisentoista metriä kanttiinsa. Siksipä sivut eivät olleet kiinni toisissaan.

Eikä tässä vielä kaikki. Jossakin vaiheessa aloin tekemään itse näitä värityskirjoja muidenkin värittäjien täytettäväksi. Tämä oli kuitenkin melko satunnaista, ei minusta koskaan värityskirjailijaa tullut.

Toisin kuin harrastelijoiden, minun ei koskaan tarvinnut ostaa itse kirjoja ja kyniä. Työnantajat toimittivat niitä pöydän kulmalle ihan pyytämättä.

Joskus jouduin väritystehtävien tiimoilta matkustelemaan ympäri Suomea, kerran jopa Tukholmaan. Hotellien kirjautumiskaavakkeissa kysyttiin aikoinaan myös ammattia. Minä tietysti kirjoitin siihen Värittäjä. Ikinä ei nimikettä kyseenalaistettu. Respahenkilöiden koulussa opetetaan ilmeisesti pitämään pokka mitä oudoimpien vierailijoiden edessä.

Rehellisesti sanottuna joskus itseänikin ihmetytti, että värittämisestä maksettiin vielä palkkaa.

Ihan rahalla maksoivat joka kuukausi.

Olen lukenut monta tutkimusta aikuisten värityskirjojen hyödyllisistä vaikutuksista aivojen toiminnalle. Apua näkyisi olevan etenkin muistiosastolla ja stressi poistuu kuin pyyhkäistynä. Tämä siis tapahtuu jo harrastelijoille. Kuvitelkaapas mikä on vaikutus, kun sitä tekee vuosikymmeniä. Mieli on vähintäänkin sees.

Näistä kaikista aiemmin luetelluista hyvistä puolista huolimatta kaikki kollegani eivät näissä hommissa viihtyneet. Minä luulen suurimman syyn olevan siinä, että he kutsuivat kookkaita värityskirjojaan LVI-suunnitelmiksi.

Minä en edes harkinnut alan vaihtoa, vaikka ajauduinkin viimeisiksi työvuosikseni tekemään paketteja. Ei mitään joululahjojen käärimistä, vaan ihan kirjain- ja numerorimpsuja tietokoneella. Ei se mikään dramaattinen muutos ollut, koska näitä paketteja käytetään nimenomaan väritystöiden ohella.

Itse asiassa tämäkin oli niin kivaa, että jatkan pakettihommia, en toki täyspäiväisesti, mutta ohuina siivuina sateisten eläkepäivien ratoksi.

Lapsenlapset joskus kyselevät, että mitä se pappa naputtelee. Vanhimmille heistä olen vähän selvitellyt, mutta pienimmille sanon vain tekeväni paketteja. Odottelen innolla, että he kertoisivat tämän päiväkodissa, tai eskarissa. Jospas nykyiset tädit hyvinkin luulisivat, että minä olen oikeasti tonttu.