Milloin viimeksi oikeasti kilautit kaverille?

Kun omaa ikää alkaa olemaan takana kohta puoli vuosisataa, niin siinä ajassa on väkisin ehtinyt elää ja kokea paljon sellaista, mikä ei ole enää entisellään. Eikä kohta nykyiselläänkään. Kuten esimerkiksi puhelintekniikka.

Muistan vielä hyvin puhelinkeskusten aikakauden. Ensimmäisenä täytyi soittaa keskukseen, josta keskuksenhoitaja sitten yhdisti puhelun haluttuun paikkaan. Sellaista ei ole ollut enää vuosikymmeniin, mutta juuri sellaista elämä oli vielä 1970-luvun alkupuolella.

Ne olivat juuri niitä aikoja, jolloin jokainen vielä kykeni muistamaan oman puhelinnumeronsa. Tai ainakin se oli syytä muistaa. Nehän olivat aluksi kaksinumeroisia, mutta vuosien ja vuosikymmenien varrella numerosarjoihin tuli lisää pituutta. Kuitenkin vielä kuusi ja seitsemän numeroa pitkät numerosarjat pystyi muistamaan iloisesti rallatellen.

Nykyään muistamiselle ei ole enää minkäänlaista tarvetta. Riittää kun muistaa kenelle haluaa soittaa. Nimet ja numerot pysyvät älypuhelimen muistissa ja puhelun saa yhdistettyä näppärästi vaikka äänikomennolla.

Enää ei siis tarvitse soittaa keskukseen tai kaivella yhteystietoja esimerkiksi allakan yhteydessä olevasta puhelinmuistiosta. Liekö sellaisia muistioita enää edes olemassakaan?

Nykyään ei tarvitse enää välttämättä edes soittaa. Yhteydenpito ja kuulumisten kysely onnistuu nykytekniikalla älypuhelimen avulla näppärästi vaikka omalta sohvalta hyvin monella eri tavalla. Sosiaalisen median kautta kun jokainen voi olla läsnä juuri niin paljon huvittaa ja sielu sietää vaikka vuorokauden ympäri, tai sitten voi olla vain olematta.

Meillä on käytettävissä Whatsapp, Instagram, Skype, Facebook, Twitter, Youtube, Snapchat ja koko joukko muita sosiaalisen median palveluita, joiden kautta voimme olla reaaliaikaisesti yhteydessä seinän taakse naapuriin tai vaikka maapallon toiselle puolelle.

Niissä on puolensa, ja niissä on myös vaaransa. Hyvää niissä tietenkin on, että yhteydenpito on helppoa ja vaivatonta. Viestin tai päivityksen voi laittaa menemään silloin kun siihen on sopivasti aikaa tai aivan vaikka vain muun tekemisen ohella.

Olemme tekniikan avulla entistä enemmän yhteydessä toisiimme, mutta samaan aikana tapaamiset kasvokkain tässä todellisessa elämässä ovat jäämässä entistä harvinaisemmaksi herkuksi. Kun kaikenlainen kanssakäyminen tapahtuu entistä enemmän virtuaalisesti niin uskallammeko enää kohdata toisiamme kasvokkain? Uskallammeko puhua toiselle ja kysyä mitä hänelle kuuluu? Mitä mieltä hän on asioista ja elämästä? Puhumisen ja keskustelemisen taitoa täytyy nimittäin pitää yllä, muuten se surkastuu ja lopulta unohtuu. Pahimmassa tapauksessa ihmiset alkavat pelkäämään toisiaan ja toisen kohtaamista, koska mielipiteen ilmaiseminen anonyymisti on helpompaa.

Vaikka meillä kaikki pidämme puhelinta kädessä enemmän kuin koskaan aikaisemmin, niin me samalla soitamme sillä entistä harvemmin. Milloin viimeksi oikein asiaksesi kilautit kaverille ja kysyit kuulumisia?

Me viisaat aikuiset olemme hyvin hanakoita asettamaan lapsille rajoja puhelimen käyttöön. Ruutuajan asettaminen olisi paikallaan myös meille vanhemmille, erityisesti itseni mukaan lukien.

Elämää nimittäin on myös ruudun ulkopuolella. Siellä sitä onkin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.