Minne ovat kaikki varpuset kadonneet?

Kun seuraavan kerran näet varpusen, katso sitä kunnioittavasti ja vähän pidempään. Jos koskaan on nauttinut torilla mitään kahvia varisevampaa, laji on varmasti tullut tutuksi. Varpuset ovat uskaliaita kaupunkilaislintuja, jotka lennähtävät vaikka terassipöydälle, jos siinä on murustakaan mutustettavaksi.

Mutta miksi sitä varpusta pitäisi katsoa sitten kunnioittavasti? No koska tuo kaikkien tuntema ja yleinen lintu on häviämässä luonnosta. Yle julkaisi eilen uutisen, jonka mukaan joka yhdeksäs Suomen eliölajeista on uhanalainen - yksi niistä on varpunen, joka on todellisessa pulassa: laji on erittäin uhanalainen.

Joka yhdeksäs laji kuulostaa hurjalta, mutta lintujen osalta näkymä on surkeampi: Suomessa pesii 246 lintulajia, joista punaisella listalla on 121 lajia - uhanalaisia linnuista on yli kolmasosa.

Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus pitävät yllä Punaista listaa, jolle on joutunut jo lähes kolmasosa kaikista Suomen eliölajeista. Punaisella listalla olevat lajit katsotaan hävinneiksi, uhanalaisiksi, silmälläpidettäviksi tai puutteellisesti tunnetuiksi. Uhanalaisia ovat kaikki äärimmäisen uhanalaisiksi, erittäin uhanalaisiksi ja vaarantuneiksi luokitellut lajit.

Kun tutkiskelee lajien Punaista listaa, lievä epäusko valtaa mielen. Saimaannorpat, valkoselkätikat ja liito-oravat nyt tietää uhanalaisiksi, mutta on vaikea ymmärtää, että kaikkialla raakkuva harakkakin on silmälläpidettävä laji ja haarapääsky vaarantunut.

Ensimmäinen ajatus on, että ilmastonmuutostako ja epämääräisiä säävaihteluitako tästä pitäisi syyttää. Vastaus on kuitenkin tutkijoiden mukaan toinen: suurin uhka lajeille on metsien uudistamis- ja hoitotoimet - siis metsätalous.

Varpusen kohdalla syy ei ole metsätaloudessa vaan ihmisvaikutteisten kulttuuriympäristöjen häviämisestä. Varpunen on lajina taantunut voimakkaasti, koska syötävää eli hyönteisiä on aiempaa vähemmän. Järkyttävä on kannan pienenemisen nopeus: yli puolet, 62 prosenttia, varpusista on hävinnyt sitten vuoden 2015.

Ihmisen toiminnasta on siis hyötyä toisille lajeille ja haittaa toisille, mutta muutokset esimerkiksi viljelykulttuurissa iskevät väkisinkin johonkin: perinneympäristöjen, kuten niittyjen, ketojen ja metsälaidunten katoaminen ei muuta vain maisemaa. Ne vievät mennessään myös elinehdot monilta lajeilta. Lähes kolmannes perinneympäristöjen kasvilajeista on punaisella listalla.

Kun itse on kasvanut maaseudulla ja metsä on ollut lähellä, myös eläinlajien seuranta oli iso osa lapsuutta. Kotona tarkkailtiin lintuja ja kerättiin metsästä munankuoria sekä tunnistettiin eri lajeja. Meistä kolmesta sisaruksesta kaikki pitivät luontohavainnoista päiväkirjaa.

Jos harrastus olisi jatkunut aikuisikään, ehkä sitä olisi itsekin huomannut lajien vähenemisen ja muutokset ympäristössä. Nyt uutiset tuntuvat irrallisilta eivätkä kiinnity omiin kokemuksiin.

Kyllä yhä kiinnitän huomion metsäretkillä lintuihin ja kasveihin sekä eri eläinten jättämiin jälkiin luonnossa. Kuitenkaan mitään varsinaista kevätseurantaa tai lajien bongausta en tee.

Osa tuttavistani on pitänyt lintuhavainnoistaan päiväkirjaa myös Facebookissa. Tunnistamalla voi harjaannuttaa tietoaan eri lajeista ja niiden asuinympäristöistä. Luontoharrastukset olisivat tärkeitä etenkin lasten kanssa, jotta kunnioitus luontoa kohtaan syntyisi ja myös ymmärrys oman toiminnan vaikutuksesta eri eläin- ja kasvilajeihin kasvaisi.

Luonnon monimuotoisuus on arvo, jota on hyvä vaalia.