Mitä sinä muistat Tšernobylin onnettomuudesta?

Kolumni

Olen 1980-luvun lapsi, ja siinä maailmassa ei tunnettu suoratoistopalveluita eikä Ylen Areenaa. Perheessämme katsottiin puoli yhdeksän uutiset ja aina yhdessä. Jokailtaisen rituaalin äärellä syntyi ensimmäiset uutismuistot, joista osa piirtyi mieleen vahvasti ja lähes pysähtyneenä.

Kun ruotsin pääministeri Olof Palme murhattiin Tukholmassa helmikuussa 1986, olin viisivuotias. Enoni, serkkuni ja mummoni olivat meillä kylässä. Olin tullut saunasta, ja televisio oli päällä.

En muista mitään yleistä järkytystä enkä edes vanhempieni reaktioita. Muistan kuitenkin sen, että Olof Palme oli ammuttu enkä voinut ymmärtää, miksi.

Mummoni istui sohvalla ja serkkuni keikkui sen käsinojalla. Isoveljeni oli toisella sohvalla pyyhkeeseen kääriytyneenä hiukset märkänä, ja uutiset tulivat televisiosta.

Muisto on niin tarkka, että se voi olla myös keksitty. Haluan silti ajatella, että Palmen murha on ensimmäinen uutinen, jonka muistan.

Siksi onkin hämmentävää, että vielä suurempi uutinen on mennyt minulta ohi: Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta en muista mitään.

Suuret uutiset ja katastrofit yhdistävät sukupolvia. Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden aikaan olin viisi- ja puolivuotias. Kun tapahtumaa ajattelee nyt yli 33 vuotta myöhemmin, luulisi sen tuntuneen arjessa vähintään yhtä vahvasti, kuten 1985 – 85 Suomessa mellastanut polioepidemia tuntui.

Helmikuussa 1985 Suomessa annettiin poliorokotukset kaikille suomalaisille. Senkin minä muistan. Jonotimme koulussa keskellä ihmismerta ja jokainen sai sokeripalan.

En tiennyt tarkkaan, miksi, mutta tiesin sen olevan rokotus ja suoja jotain vastaan.

Tšernobyl on mietityttänyt minua tuon tuostakin näin aikuisiällä, eikä vähiten nyt, kun HBO Nordic esittää siitä kertovaa televisiosarjaa.

Vartuin Hämeessä Hauholla, jossa satoi Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuutta seuranneina päivinä. Vasta noin kaksi vuorokautta ydinonnettomuudesta, 27. huhtikuuta 1986, säteily havaittiin Suomessa ilmassa lähellä maanpintaa. Sade langetti laskeuman niskaamme, mutta ei muuttanut meidän perheemme arkea. Säteilyturvakeskuksen sivuilta selviää, että kotikuntani kuuluu säteilyluokassa toiseksi pahimpaan alueeseen Suomessa.

Kysyin asiasta äidiltäni, joka vahvisti asian: emme keskeyttäneet leikkejämme metsissä emmekä lopettaneet perheemme yhteistä harrastusta sienestystä, vaikka jälkimmäisen välttämisestä viranomaisetkin varoittelivat.

Me lapset emme kuitenkaan syöneet niin paljon sieniä, että vanhempamme olisivat pitäneet sitä minään riskinä.

Sattumalta äitini ja isäni olivat oikeassa. Säteilyn vaikutuksia on Suomessa tutkittu, eikä ydinvoimalaonnettomuuden laskeuman ole havaittu nostaneen syöpien määrää. Tosin Ruotsissa on saatu toisenlaisiakin tuloksia.

Nostalgiasta väristen olen nyt katsonut HBO:n televisiosarjaa Tšernobylin ydinonnettomuudesta ja voin suosittaa sitä kaikille muille. Sarja on paitsi draamallisesti laadukas ja näyttelijäkaarti loistava tuo myös uutta näkökulmaa maailman vakavimpaan ydinvoimalaonnettomuuteen.

Vaikka olisi jo lukenut aiheesta ja nähnyt dokumenttejakin, historiallisen tapahtuman dramatisointi tuo sellaisia inhimillisiä puolia asiaan, jotka ovat ainakin itseltä menneet ohi.

Tšernobylin onnettomuus oli valtava katastrofi, mutta vielä mittavampikin tuho oli lähellä – puolet tästä muistin, mutta en kaikkea. Siksi historiallinen sarja on kovempaa kauhua kuin ehkä mikään fiktio sitä ennen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.