Nautitaan, ei ahdistuta

Kolumni

Luonnon rauhassa liikkuminen on ihmiselle hyväksi, etenkin kesällä. Kalastaminen lämpimässä ja tyvenessä kesäillassa suorastaan hivelee teknologian ikeessä riutuvan ihmislapsen primitiivisiä vaistoja. Soutuveneellä uisteleminen onnistuu vaikka olisi nauttinut lasillisen ekologista luomuviiniä. Kunhan muistaa kohtuuden, hyvän uimataidon, pelastusliivit sekä sivuleikkurit kolmihaarakoukun irrottamiseksi omasta nilkasta. Kukaan ei ahdistu, ainakaan paljoa.

Boomerina, 70-luvun lapsena, olen välillä ymmälläni vallitsevista ahdistuksien eri muodoista, yhtenä esimerkkinä ilmastoahdistus, joka eeppiset mittasuhteet saaneena klikkiotsikko-peikkona limittyy muun muassa silkkaan kateuteen. On selvää, että ilmastomme on jo nyt ongelma, mutta kaikkeen me ihmiset emme voi vaikuttaa vaikka haluaisimme. Heinäntekojärkeä kaikille ja muistetaan, ettei paskanneta oman maapallomme takapihalle. Jos paskannetaan, niin kompostoidaan. Silläkin saa jotain aikaiseksi.

Ymmärsin vasta aikuisiällä, että Suomen ilmasto on ihmiselle vihamielinen. Perustelen tämän sillä, että mikäli alaston ihminen jää jumiin Jäppilän takametsiin syyskuussa, niin tämä varsin kovan kohtalon kokeva poloinen kuolee kylmyyteen vain muutamassa tunnissa. Saman ihmisen jumittuessa samaan vuodenaikaan Kyproksen alaville maille, viilenee iho lopullisesti vasta parin päivän kuluttua, mikäli hän ei ole saanut nestettä. Näillä argumenteilla viittaan kintaalla kateuden kitkerille ilmasto-moralisoinneille, jonka mukaan minä pilaan maapallon lentämällä harvakseltaan ulkomaille.

One shot. Olemme täällä vain kerran. Itsekkäästi, kohtuuden rajoissa ja mahdollisuuksien mukaan, avarran tajuntaani siitä, mitä maailmalla on tarjota ”gallialaiskylän” ulkopuolelta. Täytyy muistaa, että 0-luvulla noin 4000 km etelämpänä elettiin korkeakulttuurin aikaa, kun täällä oli keksitty kuokka, hirventalja, ehkä peruna ja sille kuoppa. Laput silmillä eläminen on turvallista ja seesteistä. Taita lappuja oikealle ja varovasti vasemmalle, saattaa ajattelutavassa tapahtua muutoksia.

Rikkautta on tallustella ympäri vieraan maan syrjäkyliä ja -kujia, tutustua kulttuuriin, maan tapoihin, eri ihmisiin ja historiaan. Rikkautta on joutua aallon paiskaamaksi, iskeä nivusensa kivikkoon, hörpätä torvet täyteen suolavettä ja hävittää siinä rytäkässä uikkarit mereen. Rikkautta ei ole maata umpihumalassa luksushotellin allasalueella, heittää ruokaa roskiin, kohdella ihmisiä huonosti ja kuluttaa neljää pyyhettä päivässä. Toista tietoista tilaisuutta ei tule, vaikka moista teoriaa edelleen esitetään ympäri maailmaa – kehdosta hautaan – rahaa vastaan tietysti. Nuotiotarinoita on kiva kuunnella, mutta pää kannattaa pitää ulkona pensaasta.

”We are going to die, and that makes us the lucky ones.” Richard Dawkins on monissa kirjoissaan asioiden ytimessä. Jonain päivänä tuhkat on ripoteltu järveen. Humusvedessä laimentuneet tuhkan molekyylit päätyy pieniltä osin tumman puhuvan ahvenen suuhun ja lopulta tämän petokalan peräaukon kautta metsäteollisuuden sameuttamiin pohjamutiin.

Jäppilässä varttuneen tuurilla siitä ei re-inkarnoi kuin korkeintaan kukaton lumme, jonka ylitse humaltunut kesämökkiläinen ajaa runsaasti savuttavalla ikiaikaisella 2-tahti-moottorillaan. Voin kuvitella sen ilman paitaa tukkihumalassa uistelevan, stressillä täyteen ladatun ruuhkavuosi-lomalaisen, joka persevako maastokuvioisista shortseista vilkkuen pyllistelee veneensä perätuhdolla kiroten potkuriin takertuvaa lummetta. Perkele, pilalle meni tämäkin kesäloma.

Kirjoittaja on Jäppilässä varttunut lämpöhakuinen kesäkalastaja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.