Opettaja antaa korin, marjat poimii oppilas

Reilu vuosi sitten ostin itselleni innostuksissani ukulelen, jota olen nyt harjoitellut soittamaan. Ilmoittauduin mukaan Seutuopiston Komppaa ukulelella -ryhmään, jossa on ollut valtavan hauskaa.

Maanantaista tuntia oikein odottaa, sillä hyvässä porukassa soittaminen tuottaa hyvää mieltä. Ja onhan sympaattinen ukulele itsessäänkin todellinen ilontuoja.

Soittamista on opeteltu rennolla otteella ja hyvä fiilis edellä. Silti olen muutaman kuukauden aikana oppinut paljon: perussoinnut alkavat olla jo melko hyvin hallussa ja takaraivoon on tarttunut myös liuta erilaisia komppeja. Eikä suussa ole missään vaiheessa maistunut pakkopulla.

Kotiharjoittelumotivaatio saisi kuitenkin olla nykyistä suurempi, se on myönnettävä.

Olisin varmasti oppinut vuoden kuluessa vieläkin enemmän, jos tavoitteellisuus ja pitkäjänteisyys olisivat saaneet luonteenpiirteideni joukossa enemmän ääntään kuuluville. Onneksi intoa sentään löytyy, se on kuitenkin hyvä lähtökohta.

Kävin pienenä pianonsoittotunneilla, mutta jo jokusen vuoden kuluttua halusin lopettaa.

Minulta ei vain yksinkertaisesti löytynyt soittoharrastuksessa vaadittavaa pitkäjänteisyyttä ja motivaatiota.

Näen edelleenkin punaista, jos näen jossakin sinikantisen Michael Aaronin pianokoulu -vihkosen.

Siitä löytyy ärsyttävä pikkulaulu Keinu, jonka rytmiä opettelin itku kurkussa metronomin tikuttaessa vaativasti pianon päällä.

Loppujen lopuksi Michael Aaron -vainaakin olisi varmasti ollut tyytyväinen, mutta pikkutytön mieleen tuon sävelmän melodia syöpyi ikuisiksi ajoiksi, eikä se soi siellä kovinkaan kauniisti.

Vuosikausia käytössä ollutta Michael Aaronin pianokoulua on kritisoitu muun muassa luovan musisoinnin unohtamisesta ja pelkkiin nuotteihin tuijottamisesta. Sittemmin Aaron on kai jo unohdettukin pianon alkeisopetuksesta.

Aaronin sijasta suomalaisessa musiikinopetuksessa käytetään nykyisin modernimpia oppimateriaaleja.

Viime viikolla kävin tekemässä juttua Soisalo-musiikkiopiston Pieksämäen toimipisteessä, missä pääsin kuuntelemaan kappaleen matkaa soittotuntia.

Vielä soittoharrastuksen alkutaipaleella oleva pikkupianisti soitti Harry Potter -elokuvien teemamusiikkia. Saman tien olisin ollut itsekin valmis istumaan pianon ääreen.

Vaikka Michael Aaronin ja soittotunnit aikanaan jätinkin, en kuitenkaan hylännyt pianoa.

Opettelin kotona vapaata säestystä kahlaamalla läpi muun muassa Suuria Toivelaulukirjoja ja muuta kevyempää musiikkia.

Nyttemmin olen kiitollinen siitä, että vanhemmat aikanaan innostivat minut soittoharrastuksen pariin, sillä nyt pystyn soittamaan edes omaksi ilokseni.

Minusta ei kuitenkaan ollut siihen, että olisin jaksanut väsymättä harjoitella vuosi vuodelta vaativammiksi muuttuvia kappaleita.

Kuten pianonsoitonopettaja Andra Kaus sanoo: opettaja voi antaa korin, mutta marjat poimii oppilas itse. Nostan hattua heille, jotka jaksavat poimia ne marjat, sillä vaivannäkö todella kannattaa.

Soittotaito on kullanarvoinen taito, josta on iloa itselle ja myös toisille.

Se että osaa jotakin niin hienoa kuin soittaa, olipa instrumentti mikä tahansa, on todella arvostettavaa ja kohottaa myös omaa itsetuntoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.