Paratiisisaarilta ja Suomen maanteiltä

Kolumni

Kesä on inspiroinut lukemattomia lauluntekijöitä lämmöllään ja valollaan.

On syntynyt kesäbiisejä, jotka ovat soineet radiossa kesäisin ja sitä kautta ne ovat sulautuneet erottamattomaksi osaksi ihmisten kesämuistoja.

Jos ajattelen omaa lapsuuttani ja sen kesäbiisejä, nousee ensimmäiseksi mieleen Boney M:n vuonna 1976 levyttämä Sunny.

Oikeastaan Boney M:n koko tuotanto tuo mieleen kesän, sillä bändi on kotoisin Karibianmeren seutuvilta ja se kuuluu soundissa jäljittelemättömällä tavalla.

Tästä eksotiikasta puristettiin tuotantoportaassa kaikki mehut irti ja tulokseksi saatiin suuri joukko kuumia ja aurinkovoiteentuoksuisia discohittejä. Niin yksinkertaisia ja tarttuvia, että aikakauden lapsetkin rallattivat niitä oikein urakalla.

Aina kun Boney M. lähtee soimaan, siirryn sieluni silmin 1970-luvun taitteen henkilöautoon, missä katselen paikkailtua asfalttitietä ja etupenkkiläisten tupakansavun kiehkuroita.

Autoradiossa laulavat nuo kuumat ja ihanan eksoottiset naiset sekä valkoiseen pukuun sonnustautunut miekkonen. Hän on langanlaiha, tumma ja tanssitaitoinen, eli siis perinteisen savolaismiehen vastakohta.

Ajatukset lentävät välittömästi toiselle puolelle maailmaa, jonnekin missä on aina lämmintä ja svengaavaa ja päällä ikuinen loma. Tai jollei nyt ikuista lomaa, niin elämänjanoista ja positiivista asennetta kuitenkin.

Sellaista löytyi Sunnyn säveltäjä Bobby Hebbiltä kadehdittava annos.

Hän nimittäin teki kappaleen sen jälkeen kun John F. Kennedy oli salamurhattu ja hänen isoveljensä Harold puukotettu hengiltä yökerhossa.

Kumpikin tapaus järkytti Hebbiä syvästi, varsinkin veljen poismeno, mutta mies ei lähtenyt niskalaukaus-linjalle.

Sen sijaan hän sävelsi ylistyslaulun auringon ja valon parantavalle voimalle ja omisti sen veljensä muistolle.

Muistan lapsuudestani toisenkin keskeisen kesäbiisin, mutta se ei sijoitu vieraisiin maihin, vaan koti-Suomen pölyisille maanteille

Kappale on Sleepy Sleepersin Kesämopo ja se levytettiin kaksi vuotta Sunnya myöhemmin, vuonna 1978.

Kuuntelimme, naureskelimme ja loilotimme kappaletta paljon 10–11 vuoden iässä. Kappale valmisteli henkisesti yläasteelle siirtymiseen, sillä sen aikaisten initiaatioriittien mukaan yläasteensa aloittaneita seiskaluokkalaisia kutsuttiin mopoiksi.

Samalla biisi valmisteli edessä odottavaan mullistukseen, kun viidentoista vuoden ikä oikeutti mopolla ajelemiseen.

1980-luvun Yläristillä uutena ostetut mopot olivat harvinaisuuksia. Yleensä ne olivat enemmän tai vähemmän ritsoja ja moni sai kokea työnnetyn mopon aiheuttaman mäkihien.

Myös varusmiespalveluksensa aloittaneita kutsuttiin mopoiksi ja se piti sliipparibiisiä hengissä vuosikymmenet.

Olin itse armeijassa viisitoista vuotta Kesämopon julkaisemisen jälkeen ja sain kuulla sitä itsekin.

Oli hyytävän kylmä kevättalven päivä, seisoimme patterin pihalla ja odotimme kouluttajan saapumista. Yllättäen yksi ikkunoista avautui, ikkunalaudalle ilmestyi mankka ja Timo ”Pöhö” Järvisen matala ääni laskeutui keskuuteemme.

Silloin se ei naurattanut, mutta myöhemmin kyllä. Lapsuuden kesäbiisi seurasi mukana aikuisuuden portille ja pärähti ilmoille juuri oikeassa paikassa, kuin hyvästiksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.