Pieksämäen keskustaan mahtuisi kukkaniittyjä

Kolumni

Yksityiskohtien näkeminen on kokonaisuuden arvostamista. Jos katsoo vain luontoa kiinnittämättä huomiota sen eliö- ja kasvilajien moninaisuuteen, on helposti pelkän käsitteen äärellä.

Etääntynyt luontosuhde ei siis ole vain ymmärtämättömyyttä esimerkiksi siitä, mistä ravinto tulee. Se on myös kyvyttömyyttä nähdä ja tunnistaa eläin- ja kasvilajien ja myös ihmisen riippuvuutta toisistaan.

Lahopuu on monen koti. Järvimaiseman peittävä ryteikkö on elintärkeä monelle kasvi- ja lintulajille.

Luonto ei kuitenkaan kuulu vain jonnekin kaava-alueen ulkopuolelle, vaan se on tavalla tai toisella läsnä myös kaupungissa. Hoidettu ympäristö vain ei voi koskaan olla sillä tavalla monipuolinen kuin villi luonto on, vaikka se sitten olisi kuinka kaunis tahansa katsoa.

Kaikkia ihmisiä ei eläimet ja kasvit kiinnosta. Itseä ne ovat kiinnostaneet jo lapsesta, ja syy on luultavasti kasvatuksessa. Omat vanhempani kuitenkin veivät lapsensa metsään niin pienenä kuin vasta hädin tuskin pysyi pystyssä.

Ja metsät oli aivan parasta.

Myös oma kani pakotti opettelemaan kaikkien kasvien tunnistamisen, jotta sille osaisi kerätä juuri oikeita herkkuja. Kaikki nimittäin ei kelvannut yhtä hyvin kuin hiirenvirna, apila ja voikukka.

Merkittävä hetki oli myös se, kun puinen prässi saapui mummolasta kotimme ullakolle. Mukana tuli myös isäni kouluikäisenä keräämä kasvio, johon oli kirjoitettu lyijykynällä kaikki tuntomerkit ja kasvupaikat. Hauraiden kasvien ihailu sai minutkin innostumaan hetkeksi kasviston keräämisestä, mutta pitkäjänteisyys ei riittänyt.

Vaikka paljon on unohtunut, tunnistan edelleen yleisimmän niittykasvit. Monesta semmoinen on varmasti turhaa, mutta kuten sanottu: yksityiskohtien näkeminen auttaa arvostamaan kokonaisuutta.

Itselleni kyky nimetä lintuja, kasveja ja eläimiä on juuri niiden arvostamista. Miten muuten voisin edes kiinnittää huomiota hömötiaisten vähenemiseen, jos en tunnistaisi koko lintua? Jos en erottaisi kyläkellukkaa ja tervakukkaa, harmittaisiko minua lainkaan lupiinien valloittamien pientareiden yksitoikkoisuus?

Hyvin hoidetut puistot kuuluvat kaupunkiympäristöön. Se on myönnettävä, vaikka omat lapsuuden suosikkileikkipaikat olisivat olleet mutainen oja ja lähimetsä.

Kaupunkiympäristö voisi kuitenkin olla monipuolisempikin, ja tämä on huomattu muun muassa Lappeenrannassa. Siellä osa kaupungin viheralueista on muokattu kaupunkiniityiksi.

Kukkivan paratiisin toteuttaminen on edullisempaa kuin perinteisen yksitoikkoisen nurmen. Yksi vaihtoehto on vain antaa alueen olla ja katsoa, mitkä kasvit ottavat sen valtaan. Mutta jos haluaa edistää monipuolisen keitaan syntyä, voi kylvää alueelle erilaisia niittykasveja.

Myös ylläpito on halvempaa kuin nurmikoiden. Niityt myös vahvistaisivat perhoskantaa ja antaisivat ravintoa pölyttäjille.

Pieksämäelläkin on useita jouten olevia alueita aivan keskustassakin. Miksi niihin ei toteutettaisi upeita kaupunkiniittyjä? Esimerkiksi Veturitallien viereinen tyhjä tontti olisi huomattavasti nykyistä upeampi kukkamerenä eikä myöskään haittaisi alueen jatkokäyttöä millään tavalla.

Miksi tyytyä olemaan vain puistokaupunki, jos voisi olla luonnonkukkien puistokaupunki?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.