Popsi popsi porkkanaa ja nami nami hedelmää

Kolumni

Lapsena sitä tuli laitettua suuhunsa melkein vaikka mitä. Kuten nyt esimerkiksi multaa, hiekkaa, lunta, leluja ja likaisia sormia. Varmaan laitoin suuhuni paljon muutakin epämääräistä, mutta myös sellaisia ruokia, joiden syömisestä en ole enää sen koommin nauttinut. Niitä on muutamia, vaikka ulkomuotoni perusteella minulle on ruoka maistunut paremmin kuin hyvin.

Yksi sellainen on kesäkeitto, jota muista syöneeni suurella mielihalulla joskus viisivuotiaana. En enää muista, että oliko kesäkeitto kovin herkullista, mutta maistui se kuitenkin. Toinen lapsuuden herkkuruoka oli kalakeitto, jota muistan kiskoneeni lautastolkulla ja suurella mielihyvällä.

Nykyään ne maistuvat huonommin. Kesäkeittoa en ole suuhuni sen koommin laittanut, enkä (luultavasti) tule koskaan laittamaan. Kalakeittoa suostun kyllä syömään, jos muuta ei ole tarjolla, ja se on tehty lohesta runsaan kerman ja voin maustamana.

Salaattia siihen aikaan syötiin vähemmän, vaikka taisi se jo silloin 1970-luvulla kuulu ruokaympyrään ja ravintosuosituksiin. Hedelmät olivat vielä niin harvinaista herkkua, ettei niitä nyt voinut joka päivä syödä.

Esimerkillä on valtava voima myös ruokailutottumusten siirtämisessä omille lapsille. Äitien ja isien antama positiivinen malli edistää 3 – 5-vuotiaiden lasten kasvisten, marjojen ja hedelmien syöntiä, osoittaa Itä-Suomen yliopiston tuore tutkimus. Tutkimuksessa selvitettiin kodin ruokaympäristön ja vanhempien antaman mallin yhteyttä päiväkoti-ikäisten lasten kasvisten käyttöön. Tulokset julkaistiin Food Quality and Preference -tiedelehdessä.

Tutkimuksen perusteella kasvisten, marjojen ja hedelmien käyttö on suomalaisissa lapsiperheissä edelleen keskimäärin vähäisempää kuin terveyden edistämisen kannalta olisi suotavaa. Vähäisintä oli kypsennettyjen kasvisten ja marjojen käyttö.

Tutkimus osoitti myös, että lasten kasvisten käytön kannalta merkittävin kotiateria on päivällinen. Tutkimukseen osallistuneissa päiväkoti-ikäisten lasten perheissä päivällistä syötiin usein yhdessä. Päivällinen on päivittäin toistuva mahdollisuus tarjota kasviksia monessa muodossa; pääruokana, lisäkkeenä ja salaattina.

Tutkimuksessa muistutetaan, että yhteisessä ruokapöydässä vanhempien ruokailutottumukset ovat tärkeitä vaikuttimia lasten ruokavalinnoille ja -mieltymysten kehittymiselle. Eli jos vanhemmat vaikkapa katsastavat ruokapöydässä karsaasti salaattia tai jotain muuta ruoka-ainetta, niin samanlainen asenne siirtyy samaa kyytiä omalle jälkikasvulle.

Eli peiliin pitää katsoa jos ei ruoka maistu.

Ja jos maistuu liikaa, niin ihan samalla tavalla.

Yhteisen ruokahetken tärkeyttä ja merkitystä perhe-elämää yhdistävänä tekijänä ei ole turhaan korostettu.

Omasta lapsuudestani ja nuoruudestani muistan, että perheen kanssa yhdessä syöty päivällinen oli juuri se hetki, jossa käytiin läpi päivän tapahtumat ja kyseltiin toisilta kuulumiset. Siihen päättyivät arkiset askareet työn ja koulun parissa, jonka jälkeen laskeuduttiin kotoisampien tehtävien pariin. Ihan kaikkea en oppinut syömään, mutta monenlaista kuitenkin.

Esimerkillä on valtava voima kaikessa, ja varsinkin lasten kasvattamisessa. Syömisen suhteen ei sen vuoksi kannata olla liian ronkeli, vaikka terveellisyydestä ja ruoka-aineiden puhtaudesta ja mielellään myös kotimaisuudesta tulee pitää kiinni.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.