Rokotuskampanja ei yhtä miestä kaipaa

Kun kissa on poissa, niin hiiret hyppivät pöydällä.

Eli kun suuri joukko kammottavia tartuntatauteja on saatu ajetuksi maan rakoon rokottamalla, unohtaa osa ihmisistä niiden kauhut ja ryhtyy rokotevastaiseksi.

Ne onkin helppo unohtaa, jollei niistä ole omakohtaisia kokemuksia. Kehitysmaista otetut kuvat eivät juuri säikäytä, siellä kun on moni muukin asia päin seiniä.

Ehkä kannattaisi kerrankin kuunnella isovanhempien jorinoita.

Niitä tauteja kun on ollut täällä Suomessakin aivan kiusaksi asti.

Kuolemantapausten lisäksi on ollut aivotulehduksia, keuhkokuumetta, lapsettomuutta, kuuroutta ja mitä kaikkea liekään.

Ei ihme, että entisajan ihmiset tuntuivat uskovan kohtaloon nykyihmisiä vahvemmin.

Ei siinä oikein viitsi kehitellä teorioita elämänhallinnasta, kun viikatemies heiluu ympärillä hiki otsalla.

Pieni määrä rokotevastaisia meneekin massan mukana, sillä sota ei tunnetusti yhtä miestä kaipaa.

Eikä se kaipaa kahtakaan, mutta jos sataa ihmistä kohti on enemmän kuin viisi rikkuria, alkavat riskit kasvaa kovaa vauhtia.

Esimerkiksi tuhkarokossa rokotteen kattavuuden tulee olla vähintään 95 prosenttia, että se ehkäisee tehokkaasti epidemioiden puhkeamista.

Jollei pöpö löydä pian uutta isäntää tai emäntää, se kuolee yksinäisyyteen.

Ei se jaksa kauaa sinnitellä ovenkahvoissa ja pinnoilla, hengitysilmasta puhumattakaan.

Mistä rokotevastaisuus sitten kumpuaa?

Todennäköisesti samasta lähteestä, josta juotua maapallo alkaa tuntua litteältä, kuumatkat huijaukselta, valemediat perinteistä mediaa rehellisimmiltä ja luomiskertomus evoluutiota todennäköisemmältä.

Kai tämäkin on yhdenlainen ilmenemä internetin ja sosiaalisen median kaikkivoipaisuudesta.

Siellä kun on mahdollista tavata todellista esiintymistiheyttään reilusti suurempi määrä vinksahtaneesti ajattelevia ihmisiä.

Sinun totuutesi on aivan yhtä hyvä kuin niin sanottu virallinen totuus.

Se on juuri semmoinen vaihtoehtoinen fakta, joista tänä päivänä niin paljon puhutaan. Vaihtoehtoinen, mutta silti fakta.

Pidä siitä kiinni, äläkä usko kaiken maailman dosentteihin ja muihin kirjanoppineisiin.

Ne ovat lukeneet päänsä pehmeiksi, eivät ne ymmärrä oikeasta elämästä enää mitään. Niitä pitää epäillä aina, sillä jonkinlainen salaliitto niillä on tekeillä.

Ei netti sinänsä ole hyvä tai paha.

Se on vain kuin ihmismieli miljoona kertaa laajennettuna.

Ei niin viisasta ihmistä, etteikö tämä löytäisi netistä vielä jotain itseään viisastuttavaa.

Eikä niin hullua, etteikö tämä netissä vielä hullummaksi tulisi.

Tätä aikaa on sanottu totuuden jälkeiseksi ajaksi ja tälle on olemassa loistava mannekiinikin.

Hän asuu ison meren takana, on iso, rikas, vaikutusvaltainen ja vaaleatukkainen. Hän on jo 72, mutta valehtelee minkä ehtii ja käyttäytyy kuin yläkouluikäinen kiusaaja.

Vapaa kansa on hänet valinnut, joten hän on kuin tehty tämän ajan kuvaksi.

Mitähän tauteja vastaan hänet on aikoinaan rokotettu?

Ainakin häntä on pistetty gramofonin neulalla, sillä suuri suu ei tunnu pysyvän kiinni millään.