Shoppailua

En pidä kaupoissa kiertelystä. Mielestäni kauppaan mennään suorittamaan tiettyjä täsmäostoksia ja mahdollisimman äkkiä pois.

Joskus olen kuitenkin kiertelemään ajautunut. Kerran menimme silloin uudehkoon Espoon Ikeaan. Järkytyin huomatessani, että tässä kaupassa on käveltävä kilometritolkulla mutkitellen ennen ulospääsyä. Aikaa vierähti parisen tuntia ja saaliina oli viisi muovista henkaria. Ne ovat kyllä olleet kestäviä.

Seuraavalla käynnillä ilmoitin olevani mielelläni kuskina, mutta jäisin odottelemaan kahvioon iltapäivälehtien ja niiden ristikoiden pariin. Sittenpä tiskille ja kyselemään, että missä päin lehtiteline mahtaa olla. Ei ollut missään. Vietin sen parituntisen lukien Ikean tuoteluetteloa.

Kerran lupauduin ihan vapaaehtoisesti hakemaan työreissullani Ikeasta hyllykön kylpyhuoneeseen. Suunnittelin tapahtuman huolellisesti etukäteen. Tutkin netistä koottavan tuotteen sijaintipaikan varastossa. Hyllyrivi, hyllyn numero ja varaston pohjapiirros oli tulostettavissa.

Varmistin vielä hyökkäysaamuna, että tuotetta on varmasti saatavilla. Pysäköin auton mahdollisimman lähelle pääovea. Ripeästi portaat ylös ja kahvion takaosaan, josta olin huomannut olevan näkymän kassoille ja niiden takana olevaan varastoon.

En nähnyt missään neuvontatiskiä, mutta paikalle tupsahti ilmiselvästi henkilökuntaan kuuluva mies. Kysyin häneltä, miten pääsisin mahdollisimman suoraa reittiä varastoon. Hän avasi minulle huolto-oven, jonka takana olivat portaat alakertaan. Neuvoi vielä menemään kassojen läpi väärinpäin varastoon, "ei ne siitä mitään sano".

Näin toimin. Oikea hylly löytyi karttani avulla helposti. Nappasin paketin kainaloon ja sutena kassalle. Autolla tarkastin kellon; aikaa oli, kaikkine puhheineen, mennyt vähän yli seitsemän minuuttia. Systemaattisen harjoittelun avulla pystyisin varmaan puristamaan ajan alle viiden minuutin.

Onneksi Pieksämäellä oli kuin minulle tehty kauppa, nimittäin Putiikki Hietanen. Harmikseni on kirjoitettava, että oli. Ostin sieltä farkkuni ja muutakin varmaan parinkymmenen vuoden ajan. Asiointi oli erittäin vaivatonta. Omistaja Reetta tiesi minun kokoni mittailematta. Osoitin tuotetta, ja hän nappasi oikean koon erehtymättä. Sovituskopin lattia ei pahemmin kulunut, eivätkä verhot venyneet. Ostosreissu kesti varttitunnin, josta puolet ajasta puhelimme mukavia menneitä muistellen.

Eikä tuo vielä mitään. Olen tehnyt ostoksen käymättä kaupassa ollenkaan. Muutama vuosi sitten ennen jotain juhlia minulle ilmoitettiin, että tumma pukuni on hirveän näköinen ja roikkuu päällä kuin säkki. Yritin puolustaa viatonta, tuskin kymmenen vuotta vanhaa ja suunnilleen yhtä monta kertaa käytettyä asua, mutta ei. "Uusi tarvitaan, välittömästi".

Minä sanoin vaimolle, että jos noin kiire on, niin hae Hietaselta. Ilmassa väreili lievää epäröintiä, vaikka vaimonikin tunsi Reetan kaupan hyvin. Asialle hän kuitenkin lähti. Mieleistä ei ollut hyllyssä, mutta Reetta oli sanonut tilaavansa sellaisen.

Viikon kuluttua tuli tekstiviesti, että puku on saapunut. Olisi pitänyt lähteä sovittamaan, mutta en juuri silloin millään ehtinyt. Sanoin vaimolle, että kyllä Reetta antaa sen kotiinkin sovitettavaksi. Näin kävikin ja illalla vetäisin päälleni puvun, joka sopi kuin valettu.

Kirja-antikvariaateissa ja soitinkaupoissa minulla vierähtää kuulemma ihan kiitettävästi aikaa, mutta niitä ei lasketa.

Kirjoittaja on Jorma Kovalainen, isoja kauppoja kaukaa kiertävä.