Silkkaa sekundaa jamuita joutavuuksia

No, miltä se nyt tuntuu? Olen hiljentynyt tämän kysymyksen äärelle lukuisia kertoja tämän kesän aikana. Että tuntuuko ja jos niin miltä ja missä.

Jos asiantuntijoita kuuntelee, ja miksipä ei heitäkin joskus joutessaan kuuntelisi, pitäisi tuntea vaikka mitä. Tämä vaihe kun on kuulemma niin suuri murroskohta ihmisen elmässä, että siihen olisi pitänyt vuosikaudet valmistautua.

Eläkkeelle jäämisestä tässä nyt on kyse.

Tänään on ensimmäinen elinpäiväni varsinaisena eläkkeennauttijana. Koko kesän olen tosin vetelehtinyt täydellisen jonninjoutavana, mutta sillä olotilalla on ollut toinen nimi. Loma, ihan niin kuin hyödyllisillä ihmisillä konsanaan.

Kerron sen nyt tässä. Tärkein tulevaisuussuunnitelmani on tämä: olen vakaasti päättänyt elää elämäni loppuun saakka.

Kyllä sitä siinäkin on yhdelle ihmiselle tekemistä.

Olen tehnyt toisenkin päätöksen. Minulla ei ole enää koskaan kiire. Kiirettä ja aikatauluja - oikeaa kiirettä tai kuviteltua, luultavasti enimmäkseen jälkimmäistä - oli työelämässä ihan riittävästi.

Turhaa hötkyämistä. Ei maailma sen paremmaksi muuttunut, vaikka miten räkä roiskuen ravasi. Yskitti vain enemmän.

Kiireinen eläkeläinen tuntuu olevan jotenkin perusoletus. Pitää rumuta ylös yhtä aikaa aamulehden kanssa, ettei vaan kukaan laiskaksi ja tarpeettomaksi luulisi. Herraisä, kello on jo seitsemän, enkä mitään ole saanut aikaiseksi, hän tuskahuokailee ja hamuaa sen päivän aikataulua.

Joutilaisuus ja tyhjän haahuileminen ovat aivan aliarvostettuja. Jos ei niistä muuta hyötyä ole, niin ainakin tulee tehneeksi vähemmän vahinkoa.

Pitääkö sitä hyötyä sitä paitsi joka asiasta olla, ja mitä se hyöty edes on.

Turhuuksien turhuutta, sanoisi Saarnaaja ja olisi ihan oikeassa.

Tämä kesä on ollut oikeastaan ensimmäinen varsinainen kesälomani. On minulla tietysti lomia ollut ennenkin, mutta olen pitänyt niitä yleensä myöhään syksyllä tai keväällä.

Sattui joutilaan kannalta vielä paras mahdollinen sää.

Olen asunut Pieksämäellä kohta parikymmentä vuotta, mutta oikeastaan vasta nyt huomasin, miten mukava kesäkaupunki tämä onkaan. Tämmöiselle maatiaiselle juuri passeli, ei iso eikä pieni.

Löysin kesän aikana lisäksi kaupungin parhaan lukusalin, jonka käyttö muina vuodenaikoina on valitettavan rajallista.

Mikään ei ollut parempaa kuin vetäytyä rantaraitille lueskelemaan. Kuumimpaan aikaan vain käänsi sivua, siirtyi varjosta toiseen ja siinä sivussa seuraili sorsapoikueen kasvamista.

Liuta eturivin kansanedustajia on jäämässä ensi vuonna myös eläkkeelle tai ainakaan eivät asetu enää ehdolle.

Ei enää innosta tämä nykyinen meno, he sanovat. Lyhytjänteistä, otsikoita ja klikkauksia hakevaa, tyhjänpäiväistä länkytystä, tahallista väärinymmärtämistä.

Pitää paikkansa.

Kysyä kuitenkin sopii, kuka politiikan on sellaiseksi tehnyt. Ei liene yllättävää, että yhdeksi pääsyylliseksi nimetään media. Se on helpoin vastaus kaikkiin ihmiskunnan ongelmiin jalkasilsasta ilmastonmuutokseen. Media.

Entäs jos poliitikot tekevät sen ihan itse ja itse sen voisivat myös korjata. Itse kukin kun joutuu aina viime kädessä omat jälkensä siivoamaan.

Muuten olen sitä mieltä, että poliitikoillakin pitäisi olla eläkeikäraja. Ihan samalla tavalla heidän aivonsa happanevat niin kuin meidän muidenkin.

Älkää uskoko, että ikä olisi vain numero.