Sopiva ehdokasasettelu olisi tie omaan kansanedustajaan

Kolumni

Eduskuntavaalit on käyty, eikä Pieksämäki tälläkään kertaa saanut läpi paikallista ehdokasta. Näin on ollut jo kuusitoista vuotta. Viimeisin pieksämäkeläinen kansanedustaja oli Raimo Mähönen (sd.), joka istui Arkadianmäellä vuosina 1995 – 2003.

Ihmisten äänestyskäyttäytyminen ja puolueiden suosio ovat muuttuneet runsaassa kymmenessä vuodessa paljon. Vielä 2007 eduskuntavaaleissa Pieksämäellä 73,2 prosenttia äänestäjistä valitsi kahden puolueen välillä. Keskusta sai 39,1 prosentin kannatuksen, demarit 34,1 prosenttia.

Puoluekentän pirstaloituminen on syönyt kahdelta suurimmalta noin kolmanneksen kannatuksesta, mikä hajottaa ääniä paitsi puolueiden myös ehdokkaiden välillä.

Suomessa on käytössä suhteelinen vaalitapa ja eduskuntavaaleissa ehdokkaiden läpimeno ratkeaa vertausluvulla. D’Hondtin menetelmässä ehdokkaan vertausluku määrittyy paitsi henkilökohtaisen äänisaaliin myös puolueen, vaaliliiton, yhteislistan tai valitsijayhdistyksen saaman kokonaismäärän perusteella. Ehdokkaan vertauslukuun vaikuttaa myös oma sijoitus puolueessa.

Eniten puolueessa ääniä saanut saa paitsi omat äänensä myös kaikki puolueelle tulleet äänet. Toiseksi eniten saanut saa omat äänensä ja ja puolet puolueen kokonaisäänistä, kolmas omat ja kolmanneksen kokonaisäänistä ja niin edelleen.

Matematiikka tekee sen, että kokoomuksessa, keskustassa ja demareissa ehdokkaan on päästävä korkeammille henkilökohtaisille äänimäärille kuin esimerkiksi vihreissä, kristillisdemokraateissa, vasemmistoliitossa ja myös perussuomalaississa.

Kaakkois-Suomen vaalipiirissä demareista viimeisenä läpi mennyt Nina Malm sai 5 815 ääntä, keskustassa Ari Torniainen 4 441, kun taas vihreissä Hanna Holopainen vain 2 659.

Käytännössä siis pieksämäkeläisen demarin tai keskustalaisen pitäisi saada lähes puolet kaikista paikkakunnalla annetuista äänistä tai kerätä pottia reippaasti muistakin kunnista, jotta paikka eduskunnassa irtoaisi.

Jälkiviisaus on helppoa. Kun äänet on laskettu, on helppo laskea, että lähimpänä pieksämäkeläisistä ehdokkaista eduskuntapaikkaa oli perussuomalaisten Mervi Eskelinen, joka jäi 834 äänen päähän.

Käytännössä Pieksämäellä tarvittaisiin puoluerajat ylittävää blokkiutumista, jotta paikallinen ehdokas saataisiin eduskuntaan. Porvarileiristä potentiaalisin puolue läpimenon kannalta olisi kristillisdemokraatit, vasemmistossa vasemmistoliitto tai keskemmälle profiloituvat perussuomalaiset tai vihreät, joissa henkilökohtaisia ääniä tarvitaan läpimenoon vähemmän kuin keskustassa, demareissa tai kokoomuksessa.

Kristillisdemokraateilla ja vasemmistolla ei ole edustajaa Kaakkois-Suomen vaalipiiristä. Vasemmiston olisi pitänyt saada puolueelle noin 1 150 lisä-ääntä, jolloin paikka olisi tullut noin 2 300 henkilökohtaisella äänellä. Kristillisten taas vain 676 ääntä ja eduskuntaan olisi menty noin 2 450 henkilökohtaisella äänellä.

Teoriassa täältä voitaisiin saada kaksikin kansanedustajaa. Pieksämäellä äänesti lähes 10 000 ihmistä. Silloin 2 500 ääntä ei ole mahdoton saalis paikalliselle ehdokkaalle. Se kuitenkin vaatisi vähintään vasemmiston tai oikeiston ryhmittymistä yhteen. Jos on tahtoa edistää unelmaa Pieksämäen omasta kansanedustajasta kohti toteutumista, sitä on alettava tehdä jo nyt eikä vasta kolmen ja puolen vuoden päästä.

Kysymys onkin lopulta siitä, onko paikallinen kansanedustaja pieksämäkeläisille tärkeämpää kuin itselle läheisimmän puolueen tavoitteiden edistäminen. Ja onko ihmistä, joka saisi joka neljännen pieksämäkeläisen äänestäjän luottamuksen?