Sukellus suvun historiaan kannattaa

Kolumni

Koulussa lempiaineeni oli historia. Oli mahtavaa kuulla ja oppia eri maiden historiasta ja kulttuurista, ja erityisen kivoina päivinä katsella VHS-kasetilta historiasta kertovia dokumentteja.

Videonkatselutunnin aavisti heti oppitunnin alussa siitä, kun opettaja lähetti jonkun hakemaan järjettömän ison telineen telkkareineen ja videolaitteineen naapuriluokasta.

Rooma, Mesopotamia, Egypti, Yhdysvaltojen sisällissota ja kivikauden ihmisten elo ovat jääneet hyvin mieleeni noilta videoilta.

Oman sukuni historiaa olen tutkinut hävettävän vähän. Heräsin liian nuorena kyselyikään, jolloin vaarini tosin saikin kuulla kysymyksiä tykkitulen lailla. Vaarini jäämistön penkominen sen sijaan on ollut hyvin valaisevaa, vaikka hänen kuolemastaan tuleekin tänä vuonna jo reippaasti yli kymmenen vuotta.

Edelleen kotiini päätyy laatikoita ja kansioita äitini kätköistä, jotka voisin selvittää ja käydä läpi.

Vaarini jäämistössä olevissa teksteissä on vain sellainen huono puoli, että iso osa on kirjoitettu ruotsiksi. Oma ruotsin kielen taitoni on sen verran ruosteessa, että kääntämiseen pitäisi käyttää paljon aikaa.

Suuria aarteita tähän mennessä ovat olleet muun muassa marsalkka Mannerheimin allekirjoittamat kirjeet, sodan aikaiset päiväkirjamerkinnät ja piirustukset. Myös isoisoisäni jäämistöä on vuosien varrella kulkeutunut minulle. Vanhat valokuvat, kirjeet ja tekstit kertovat tuon ajan historiaa.

Sukulaisten jäämistöistä voi löytää melkein mitä tahansa. Eräällä sosiaalisen median foorumilla on viime päivinä keskustelu aiheesta vilkkaasti.

Yllättävää on, miten moni on löytänyt rakkaansa jäämistöstä kasoittain avaamattomia lahjapaketteja. Eräskin iäkäs vanhapiikatäti oli säilönyt kaikki joululahjansa ja syntymäpäivälahjansa siisteihin pinoihin kaappiin. Lahjapaketteja ei oltu edes avattu eikä edes kurkistettu kulmasta sisään, mitä paketti pitäisi sisällään.

Pestyjä viili- ja jogurttipurkkeja, leipäpussinsulkijoita, kengännauhoja, lehtien vuosikertoja kymmeniltä vuosilta ja satoja erilaisia nappeja osataan jo odottaa. Mutta pieniin purkkeihin säilötyt munuaiskivet, umpisuolenpätkät ja hiukset ovat jo himpun verran karmivia.

Yhden hauskimmista tarinoista on kertonut nainen, joka muistaa mummonsa pullantuoksuisena silmälasipäisenä mummelina, joka mielellään neuloi lapsille villasukkia ja tumppuja. Rakasti puutarhanhoitoa ja lauloi mielellään virsiä lastenlastensa kanssa.

Jäämistöstä lapsenlapset löysivätkin aikamoisen kokoelman aikuisviihdelehtiä - ja videoita, sekä muita asiaankuuluvia tykötarpeita.

Kirjoittaja muistuttaa, että löydössä ei sinänsä ollut tietenkään mitään vikaa ensijärkytyksen hälvennyttyä. Pullantuoksuinen virsienlaulelijamummo omasi selkeästi myös villimmän puolen.

Nähtäväksi jää, mitä omat lapseni löytävät omasta jäämistöstäni. Epäilen vahvasti, että he eivät tule kokemaan mitään mahtavia löytöelämyksiä, eivät ainakaan samanlaisia kuin mitä itse olen kokenut vaarini ja mummoni jäämistöä penkoessani.

Pieniä aarteita olen jo yrittänyt tavaroihini piilotella.

Lähinnä ne ovat hassuja ja hulvattomia päiväkirjamerkintöjä pienten touhuista vauva-aikana ja taaperoikäisenä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.