Suomalaiset ovat siirtymässä sukupuuttoon

Kolumni

Otsikko on kieltämättä melko raflaava. Mutta se on sitä tarkoituksella. Ja on se myös tottakin, eli mahdollista ja nykymenolla jopa todennäköistä. Puhutaan lapsista, tulevaisuuden toivoista ja suomalaisen yhteiskunnan tukipilareista. Puhutaan siis syntyvyydestä.

Tilastokeskuksen viime keväänä julkistaman tilaston mukaan syntyvyys laski Suomessa viime vuonna kahdeksatta vuotta peräkkäin. Viime vuoden syntyvyyden mukaan nainen synnyttäisi keskimäärin 1,41 lasta. Luku on nyt kaikkien aikojen matalin. Viime vuonna Suomessa syntyi 47 577 lasta. Se on 2 744 lasta vähemmän kuin vuotta aikaisemmin, käytännössä pienen suomalaisen kunnan verran väkeä. Ei ole ihme, että pihat hiljenevät ja kylät autioituvat.

Syntyvyys on ollut vuodesta 1969 lähtien alle väestön uusiutumistason, joka on 2,1 lasta naista kohden. Talouselämä -lehdessä (14.6.2019) todettiin, että jos trendi vielä jatkuu niin 2030-luvulla Suomessa ei enää synny ketään ja suomalaiset siirtyvät vapaaehtoisesti sukupuuttoon. Silloin Suomi pysyy asuttuna vain ja ainoastaan jos tänne tulee uusia muuttajia jostain muualta. Omin voimin väkimäärä ei nykymenolla enää tunnu kääntyvän kasvuun.

Kalpaten on käymässä myös suomalaiselle maaseudulle ja maaseutukunnille. Jäljelle jäävät kansalaiset kun muuttavat pääasiassa maalta kaupunkiin. Suunta on vähintään kohti elinvoimaisimpia maaseutukeskuksia, kuten nyt esimerkiksi Kuopio, ja varsinkin pääkaupunkiseutua. Tässä kilpailussa varsinkin maaseudun pienet kunnat ja kaupungit ovat jäämässä tappiolle. Tai ovat jo itse asiassa jääneetkin.

Kukaan ei tunnu osaavan löytää ratkaisua tähän vaikeaan yhtälöön, eli kuinka saada väestömäärä jälleen kasvuun ja pitää koko Suomi asuttuna? Eikä siihen taida yhtä oikeaa vastausta edes olla. Vastaus on monen asian summa.

Täytyy muistaa, että päätöksiä lasten hankkimisesta tekevät aikuiset. Väestöliiton perhebarometriaineiston (2018) mukaan reilu kymmenes sanoo, ettei halua lapsia. Melkein joka neljäs 20-29 -vuotias sanoo olevansa vapaaehtoisesti lapseton. Heillä jokaisella on oikeus tehdä niin kuin tahtovat.

Samaan aikaan perheenperustamisiässä olevat ikäluokat ovat lykänneet ensimmäisen ja toisen lapsen hankkimista niin pitkään, että lapsiluku saattaa jäädä alhaiseksi lopullisesti. Niiden päätösten vaikutukset nähdään vasta tulevaisuudessa, mutta ne ovat kovaa vauhtia muuttamassa niin suomalaista perhekulttuuria kuin huoltosuhdetta ja eläkejärjestelmääkin.

Perheen perustamista on kannustettava, totesi Väestöliitto viime toukokuun kevätkokouskannanotossaan. Jotenkin vain tuntuu siltä, että puheet eivät enää riitä, sanallinen kannustaminen on kokenut raskaan inflaation.

Tarvitaan tanakampia keinoja tilanteen muuttamiseksi. Tarvitaan enemmän taloudellista tukemista, eli käytännössä tarvitaan rahaa.

Lapsen saaminen on jokaisen henkilökohtainen valinta. Kaikille ei lapsia edes tule, vaikka halua perheen perustamiseen olisi. Heille lapsettomuus saattaa olla tragedia, eikä vapaaehtoinen valinta.

Myös pelko lasten saamisesta on ymmärrettävää, mutta usein täysin turhaa. Asiat tahtovat järjestyä. Yleensä aina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.