Talvilomat ihmisen elämässä

Kaikki asiat muuttuvat iän mukana, talvilomatkin.

Lapsuuden talvilomista muistan päällimmäisenä talvisten iltapäivien seesteisen rauhan, joka tuntui välillä jopa liiankin unettavalta.

Maleksin mummolassa ja touhusin itsekseni mitä touhusin.

Tuohon aikaan talvilomia sanottiin hiihtolomiksi ja muutaman kerran taisin käydäkin hiihtämässä, ainakin silloin kuin lukioikäinen tätini oli puhkaissut koskemattomaan ja upottavaan hankeen laduntapaisen.

Mutta koska mummolassa ei ollut omanikäisiä kavereita, olin enimmäkseen sisällä ja luin, piirsin tai leikin pikkuautoilla.

Proseduuri oli sama kotona: vanhemmat olivat töissä ja minä tapoin aikaa kaikilla keksimilläni tavoilla.

Välillä se oli kieltämättä vähän tylsää, mutta toisaalta tietty määrä tylsyyttä potkii kasvavan ihmisen mielikuvituksen hereille.

Ja kun on joitain vuosikymmeniä työelämässä, alkaa tylsiäkin hetkiä kaivata aivan uudella tavalla.

Erityisen elävästi muistan ne tuntien mittaiset lukuhetket kun tutustuin isäni kalastus- ja metsästysaiheisiin kirjoihin ja lehtiin.

Kalastuskärpänen oli puraissut minua joitain vuosia aiemmin, joten pilkkireissuista kertovien novellien lukeminen oli samaan aikaan mieluista ja kiduttavaa.

Kalastuksen kuume oli valtava, mutta kukaan ei ehtinyt viedä minua pilkille, enkä olisi omin päin saanut edes reikää aikaiseksi.

Siinä sitä oppi visualisoimaan lukemaansa, kuvittelemaan, unelmoimaan ja odottamaan. Hyviä taitoja nämäkin.

Nuoruuden talvilomista yritti usein tehdä mahdollisimman toiminnantäyteisiä.

Aloittajaiset oli tietenkin pidettävä sekä lopettajaiset. Kavereita koolle, juotavaa ja syötävää, iloista pulinaa ja suunnitelmia, nousuhumalaisia tupakkataukoja tähtikirkkaan yötaivaan alla. Ja lopuksi baariin, vaikka etkoilla yleensä olikin mukavinta.

Viikolla piti sitten käydä Helsingissä ja rampata kavereiden ja sukulaisten luona. Sekä tietenkin lenkkeillä, siivota ja tehdä itse ruokaa kun siihen kerran oli aikaa.

Pilkillekin piti ehtiä, ainakin jos oli lunta oli vähän ja olosuhteet jäällä siedettävät. Yleensä ilman mainittavia tuloksia, sillä menestyminen vaatii harjoittelua joka lajissa.

Lopettajaiset menivät jo väsyneemmissä tunnelmissa mutta nekin oli pidettävä.

Töihin palaaminen muistutti itsestään jo lauantaina päivällä, mutta katosi illalla juhliessa.

Mutta kun sunnuntaina heräsi pilvisen päivän valjuun valoon ja kurkisti ulkona riehuvaan lumipyryyn, putosi maanpinnalle että tärähti.

Usein kävi mielessä, että saisipa nyt palautua toisen viikon tästä ensimmäisestä.

Näin keski-iässä ei talvilomilta kaipaa enää mitään erityistä, jollei nyt lepoa ja rauhaa voi sanoa sellaisiksi.

Pitkälle valvottuja öitä ja normaalia pidempään nukuttuja aamuja, kiireettömiä luksusaamiaisia ja päivällisen päälle otettuja päiväunia.

Ehkä jokin reissu lähikaupunkiin, harvinaisempia ostoksia ja sapuska jossain mukavan näköisessä ravintolassa.

Sekä tietenkin mielekästä harrastustoimintaa päivien täytteeksi. Mutta ei niin paljoa, että lomaan tulee juoksemisen maku.

Mieluummin vaikka sitä toimettomuutta, sillä se tuntuu vuosi vuodelta luontaisemmalta olotilalta. Ja sieltähän ne hyvät idea ovat ennenkin kummunneet.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.