Vaarin vanhat saappaat ja Vankaan siluettikoneet

Kolumni

Viime keskiviikkona Kulttuurikeskus Poleenissa järjestetty luento Pieksämäen varuskunnista oli mielenkiintoista kuultavaa. Luennoitsija Asko Hankilanoja osaa kertoa asioista mielenkiintoisella ja kiehtovalla tavalla. Faktojen sekaan hän onnistuu sekoittamaan myös pieniä sota-aikojen ihmisten henkilökohtaisia kohtaloita ja tarinoita. Ne tekevät tällaisistakin luennoista aina himpun verran mielenkiintoisempia.

Minulle tuli yllätyksenä se, miten valtavan paljon Pieksämäen läpi on kulkenut ihmisiä sotien aikana. Olen lisäksi aina toki tiennyt kaupungin merkityksen risteysasemana, mutta tuolla tavalla silmien eteen leväytettynä tämäkin asia sai aivan uudet mittasuhteet.

Väkisinkin tulin pohtineeksi talvi- ja jatkosodan ihmisten eloa ja oloa Pieksämäellä. Siis niiden jo entuudestaan täällä asuneiden, jotka joutuivat keskelle armeijaväen kulkureittiä sotien aikana. Niiden ihmisten, jotka joutuivat luovuttamaan autojaan, hevosiaan ja tilojaan armeijan käyttöön, halusivatpa he sitä tai eivät. Sekä tietenkin niiden miesten, jotka lähtivät tältäkin alueelta sotaan, jättäen kotipaikkansa taakseen.

Vaarini Tor Forslund täyttäisi tänä vuonna 106 vuotta. Hän palveli nuorena miehenä molemmissa sodissa. Vaari haavoittui jatkosodassa, ja tuo vaarini haavoittanut luoti on edelleen olemassa. Vaarini teetätti luodista kaulakorun, joka jäi minulle perinnöksi.

Talvisodan aikaan vaarini oleskeli myös Pieksämäellä. Tarkkaa tietoa minulla ei ole siitä, miten pitkään hän täällä oli, mutta varmaa on, että jonkun tovin.

Hän on nimittäin kertonut ajastaan Pieksämäellä muutamia tarinoita, joiden todenperäisyyttä olen vuosien varrella pohtinut. Helsingin Ruotsalaisen Teatterin lavastajana ja muutenkin kovana teatterimiehenä vaarini draamantaju oli joskus sanalla sanoen valtava.

Ensimmäinen tarina liittyy maailman parhaisiin saappaisiin. Vaarini kertoi saapuneensa Pieksämäelle risoissa kengissä, joita hän ei halunnut lähteä vaihtamaan varusvarastolle. Tarinan mukaan vaari oli jäätynyt kengistään sillalle kiinni, joten kengät olivat hajonneet entisestään.

Tästä tuohtuneena mies oli marssinut paikallisen suutarin pakeille, ja suutari oli valmistanut vaarille nuo maailman parhaat saappaat.

Toisen tarinan mukaan vaarini pääsi osalliseksi ainakin yhteen pommitukseen, joka Pieksämäkeä kohtasi. Kertomuksen mukaan pommikoneet olivat lähestyneet Pieksämäkeä, ja vaarini tovereidensa kanssa oli piirtänyt Vankaan järven jäälle siluettikuvia lentokoneista, ja näin ollen venäläiset pommittivatkin näitä valekoneita.

Kysyin asiasta kerran Asko Hankilanojalta, joka vastasikin minulle melkein samoin tein. Hankilanojan mukaan Pieksämäkeä nuijineet pommitukset tulivat päiväsaikaan ja kirkkaalla säällä. Yöllä lensi yksittäisiä koneita, jotka satunnaisesti saattoivat pudottaa pommeja. Hankilanoja kuitenkin muistaa, että häneltä on aiemminkin kysytty, pudotettiinko Vankaaseen koskaan pommeja. Kysymykseeni saakka hän oli aina vastannut asiaan kieltävästi.

Jälkimmäinen vaarini tarina ei siis saanut paikallishistoriamme ammattilaiselta täyttä tyrmäystä, mutta ei myöskään kristallinkirkasta varmistusta. Jääköön tarina edelleen hämärän peittoon, ellei joku muu sattuisi muistamaan tapausta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.