Vain unissani pääsen taas laskemaan matematiikkaa

Kun unohtaa kaiken, mitä oppii historiassa, filosofiassa ja muissa humanistisissa ja yhteiskunnallisissa aineissa, jäljelle jää sivistys. Mutta kun unohtaa kaiken matematiikassa oppimansa, jäljelle jää looginen ajattelu.

Suunnilleen näin minulle sanoi joskus parikymmentä vuotta oma veljeni, joka muistaakseni siteerasi jotain itseänsä suurempaa ajattelijaa. Rajusta mustavalkoistamisesta voi olla ainakin kahta mieltä, mutta täyttä puppua se ei ole. Jotain perää on ajatuksessa, että kaikki oppimisen anti ei ole yksityiskohdissa, vaan myös jossain laajemmassa.

Oppimisessa pitäisikin miettiä enemmän oppimista itseisarvona kuin valmennuksessa jatko-opintoihin tai työhön. Opiskelu on etuoikeus ja mahdollisuus kehittää omaa itseä ja ajattelua eikä vain pelkkä välivaihe matkalla jotain valmista aikuisuutta.

Toisinaan näen unia, joissa olen taas koulussa. En ole unissani enää nuori vaan vanha, ja ahdistun aivojeni toimimattomuudesta. Tavallisesti niissä ymmärrän lintsanneeni liikaa ja valmistautuneeni tuleviin kokeisiin aivan liian vähän. Yritän muistaa, miten sisä- ja ulkofunktion derivaatta lasketaan, enkä ole yhtään varma.

Vaikka kyse on unista, ne ovat siltä osin realistisia, että tuskin osaisin enää derivoida. Taito ei varsinaisesti ole arjessa tärkeä, jos ei joko tee työtään matemaattisella alalla tai joudu auttamaan lukiolaisia kotiläksyjen kanssa. Epäilen kyllä, ettei derivoinnin unohtamisesta ole jäänyt jäljelle edes sitä loogista ajattelua.

Koulu-uneni eivät ole painajaisia, mutta asioiden unohtaminen haittaa vielä unien jälkeenkin. Pidin tai ehkä jopa pidän matematiikasta suuresti, mutta en ole käyttänyt yhtälöitä tai geometrian laskutaitoja yliopiston fuksivuoteni jälkeen missään - ja aina toisinaan se alkaa ahdistaa.

Yhteiskunnallista ja humanistista tietoa on helppo ylläpitää ja jopa kasvattaa lukemalla journalismia ja kirjallisuutta tai kuuntelemalla radiota ja katselemalla televisiota. Matematiikkaa sen sijaan pitäisi laskea ja se ei itsellinen harrastuneisuuteni riitä.

Siksi unelmoin välillä omasta matematiikkapiiristä, jossa voisi derivoida innostuneessa seurassa. Mutta unelmat ovat todella laiskoja ja unohtuvat aina ennen kuin räjähdän toimimaan niiden eteen.

Matematiikan kaipuussani selasin läpi Pieksämäen seutuopistonkin ohjelman, eikä siellä ollut yhtään ryhmää matematiikkaa harrastaville. Sinänsä se ei ole mikään yllätys, koska tuskin kovin moni haluaisi palata funktioiden, todennäköisyyslaskennan tai geometrian pariin täysin vapaaehtoisesti.

Internetistä löytyy yleensä kaikki mahdolliset kysely- ja taitotestit, mitä koodari voi kuvitella ihmisten haluavan kokeilla. Nopealla googlailulla en kuitenkaan löytänyt matematiikan tehtäviä pursuavia verkkosivuja.

Pelillistettyjä laskuharjoituksia on varmasti olemassa älypuhelinten erilaisissa sovelluksissa, ja niihin aion seuraavaksi perehtyä. Ainakin kuvauksissa luvataan laskutehtäviä, jotka sopivat paitsi lapsille myös aikuisille.

Vaikka innostuttaa, pidän niin sanotusti hevoseni kurissa enkä kouhaannu liikaa. Luulen nimittäin, että matikkaleikkieni käy kuten keskittymistä kehittävän aivojumppasovelluksenkin: asensin sen kyllä puhelimeeni, mutta en jaksanut tehdä edes tasotestiä loppuun.

Oli kaikkea muuta siinä.