Vihapuheella on aivan liikaa valtaa yhteiskunnassa

Kolumni

Kesäkuussa 2016 poliisi purki Suomi ensin -mielenosoitusleirin Helsingin Rautatientorilta. Satuin olemaan paikan päällä, kun poliisi tyhjensi aukiota. Moni huuteli loukkauksia poliiseille, ja yksi mielenosoittaja kannettiin käsiraudoissa poliisiautoon.

Leirin purkamista oli kerääntynyt seuraamaan kymmeniä ihmisiä, minä heidän joukossaan. Poliisi purki leirin, koska sen mielestä leiristä aiheutui välitöntä vaaraa ihmisten turvallisuudelle. Mielenosoittajien epäiltiin syyllistyneen useisiin pahoinpitelyihin.

Vihapuheen takana on vihaa, joka ei aina jää vain sen puheen tasolle.

Kun leiri oli purettu, lähdin kävelylle paikalla olleen ystäväni kanssa. Hyppäsimme ratikkaan, kiersimme kesäistä kaupunkia ja palasimme lähtöpisteeseen.

Kaupunki oli täynnä leirittömiä äärioikeistolaisia. Minua hieman pelotti. Käskin ystäväni pitää itsestään huolta. Lähdin metrolla kotiin ja hän suuntasi eri suuntaan.

Myöhemmin illalla sain viestin, että kaksi Soldiers of Odin -takkista miestä olivat ilmeisesti tunnistaneet hänet ja lähteneet juoksemaan peräänsä Kalliossa. Pysäkille sopivasti saapunut bussi oli poiminut ystäväni kyytiin. Emme tiedä, mitä tai olisiko mitään tapahtunut, jos miehet olisivat saaneet hänet kiinni.

Joskus tietämättömyys on parasta.

Parin vuoden takaiset tapahtumat tulivat mieleeni, kun törmäsin valtioneuvoston julkaisuun vihapuheen vaikutuksesta yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Tutkimus on tuore, ja se julkistettiin perjantaina.

Kyselyn perusteella noin kolmannes kuntapäättäjistä on kohdannut luottamustehtäväänsä liittyvää vihapuhetta tai häirintää. Mitä korkeammalle valta-asteikossa mennään, sitä suuremmaksi kasvaa myös häirintä. Lähes puolet kansanedustajista ja heidän avustajistaan on joutunut häirinnän kohteeksi.

Kuntapäättäjien kokeman häirinnän kohdalla Facebook on kanavista yleisin, mutta jopa yllättäen toisena tulee julkisella paikalla tapahtuva häiriköinti. Teknologian tuoma kasvottomuus ei siis olekaan se selittävä tekijä vihapuheelle, vaan selitys on sen tekijässä.

 Jos joku vielä miettii, mihin feminismiä Suomessa tarvitaan, niin tässä on vastaus. Vihapuhe on sukupuolittunutta: suomalaisista kuntapäättäjistä naiset kokevat vihapuhetta huomattavasti miehiä enemmän. Naisten saamassa vihapuheessa raiskaustoiveet ja seksuaalinen väkivalta ovat yleisiä elementtejä.

Vihapuhe tekee politiikasta toimimisesta entistä epähoukuttelevampaa. Varsinkaan pienissä kaupungeissa luottamushenkilöiden työtaakka tuskin kohtaa tehtävistä saatavien rahallisten palkkioiden kanssa, vaan kysytään kutsumusta, halua käyttää poliittista valtaa ja valmiutta kantaa vastuuta.

Tutkimustulosten perusteella vihapuhe on tehokkaampi tapa vaikuttaa kuin äänioikeus. Peräti 42 prosentilla kuntapäättäjistä halu osallistua julkiseen keskusteluun on vähentynyt ja runsas neljännes vastaajista kertoo vihapuheen heikentäneen heidän haluaan osallistua politiikkaan. Usea kertoi jättäneensä politiikan vihapuheen vuoksi tai harkitsevansa sitä.

Suhteellisen pienellä porukalla on vihassa paljon valtaa. Tutkimuksessa käytettiin paitsi kyselyä myös Twitter-aineistoa, jonka pohjalta selvisi yllättäviä lukuja: vihamielisiä viestejä poliitikoille lähettäneitä käyttäjätilejä oli 2 200 ja niistä 204 tunnusta vastasi yli puolesta kaikkiin edustajiin ja ehdokkaisiin kohdistetusta häirinnästä.

Luultavasti ainakin joku 204 tunnuksesta oli ihmisinä paikalla kesällä 2017, kun Suomi ensin -leiriä purettiin. Niin pienet ovat kuitenkin ne vihaisimmat piirit.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.