Viitostieltä kaipaan vain valoja ja vähän moottoritietä

Kaikki meistä eivät aja autoa työkseen mutta useimman työ vaatii autolla ajamista, ainakin kotoa työpaikan pihaan ja sieltä päivän päätteeksi takaisin. Pitkien välimatkojen Suomessa ja Savossa eräillä autossa istumiseen kuluu työmatkoilla enemmän aikaan kuin toisilla.

Omakohtaisesti olen ajanut autolla kodin ja työpaikan välillä viimeisen kymmenen vuoden aikana enemmän kuin normaali palkansaaja ajaa vuodessa keskimäärin. Vuosikausia ajoin päivittäin työmatkaa Kuopioon, eli Varkaudesta reilut 70 kilometriä pohjoiseen. Niiden vuosien varrella tien kaikki mutkat, kuopat ja kallistukset tulivat tutuiksi ja ne jähmettyivät lihasmuistiin ehkä ikuisiksi ajoiksi. Työmatkaan kotipihasta työpaikan parkkihalliin kului keskimäärin tunti kesänopeuksilla, talvinopeuksilla noin kymmenen minuuttia enemmän.

Viimeisen reilun puolen vuoden ajan työmatka on suuntautunut valtatie 23 pitkin länteen. Työmatka on käytännössä puolittunut, samoin työmatkaan kuluvat aika. Maisemat ovat hieman toisenlaiset, eikä liikenne ole aina yhtä ruuhkaista. Paitsi kun eteen sattuu puolenkymmentä rekka-autoa. Silloin ohittamaan ei pääse välttämättä edes ohituspaikoissa, eikä siitä matkan joutumisen kannalta olisi edes kovin paljon hyötyä.

Viitostieltä en kaipaa työmatkaani liittyen kovinkaan montaa asiaa, mutta paria nyt kuitenkin. Syksyn hämärässä ja pimeän talven keskellä minulle tulee aivan varmasti ensimmäisenä ikävä tievalaistusta. Viitostie on nimittäin kokonaisuudessaan valaistu lähes 180 kilometrin matkalta Varkauden ja Iisalmen välisellä tieosuudella. Se on sellainen asia, jollaista ei ole esimerkiksi Etelä-Suomessa asuvilla, vaikka heillä siellä paljon onkin ja melkein kaikkea.

On enemmän kuin suurta arjen luksusta ajella kotipihasta työpaikan parkkihalliin valaistua tietä pitkin keskellä pimeintä vuodenaikaa. Siinä eivät tunnu pahalta syksyn vesisateet tai sumuiset aamut, eikä matkatekoa pysäytä edes sankka lumipyry. Vaikka äärimmäiset sääolosuhteet saattavat hieman hidastaa matkantekoa niin valojuovana tien reunaa pitkin luikerteleva valaistus antaa aina oikean suunnan. Sitä minä viitostieltä kaipaan, ehkä enemmän kuin mitään muuta.

Moottoritietä tulee varmasti myös vähän ikävä, tai on jo tähän mennessä tullutkin. Kun työmatkasta lähes kolmasosa taittuu moottoritietä pitkin, niin siinä matka kulkee nopeasti ja maisema vaihtuu vauhdilla.

Keskimääräinen työmatka Suomessa on noin 14 kilometriä. Työmatkojen keskipituus on puolitoistakertaistunut vuodesta 1990. Se johtuu työssäkäyntialueiden laajentumisesta, kaupunkiseutujen välisten työmatkojen lisääntymisestä sekä työpaikkojen erikoistumisesta. Vuonna 2012 työmatkan keskimääräinen pituus oli Etelä-Savossa 14 kilometriä ja Pohjois-Savossa 13,3 kilometriä.

Myös pendelöinti, eli työssäkäynti oman asuinkunnan ulkopuolella on lisääntynyt jatkuvasti. Kun vielä 1980-luvulla joka viides pendelöi, niin kolme vuotta sitten joka kolmas kävi töissä oman kotikunnan ulkopuolella. Etelä-Savossa pendelöijien keskimääräinen työmatka linnuntietä pitkin on 56,3 kilometriä ja Pohjois-Savossa 39,6 kilometriä.

Nuorena miehenä asuin Leppävirralla paikallislehden toimituksen naapurissa. Takaoven kautta työmatkaa tuli vajaa kaksi metriä.