Virtuaalihiki kahlitsee kotiin eikä kasvata nuorten kuntoa

Suomi on kaikenlaisten raporttien ja tutkimusten luvattu maa. Meihin suomalaisiin on sisäänrakennettu ominaisuus, että meitä oikein kovasti kiinnostaa mitä muut meistä ajattelevat ja mitä mieltä meistä ollaan.

Viime viikolla julkistettiin "murskaraportti" suomalaisten liikunnasta. Sen mukaan me lähinnä vain istumme tai makaamme valtaosan valveillaoloajastamme. Rasittavaa liikuntaa harrastamme vain muutaman minuutin verran päivässä. Asiasta meille kertoo tuore opetus- ja kulttuuriministeriön raportti Suomalaisten objektiivisesti mitattu fyysinen aktiivisuus, paikallaan olo ja fyysinen kehitys.

On vain hienoa, että asioita tutkitaan ja selvitetään tieteellisin perustein. Mutta kyllä tämän asian havaitsee kun vain katsoo ympärilleen.

Ja monesti riittää kun vain katsoo itseään peiliin. Ihan niin kuin tässäkin tapauksessa.

Liian usein ja aivan liian helposti kotisohvan kutsu voittaa hikiliikunnan tarpeen.

Vaikka olen tällä elämäntaipaleella jo hyvää vauhtia keski-ikäinen mies, niin silti ole tarpeeksi ikääntynyt voidakseni kehua, että olisin mennyt talvella suksilla kouluun. Kyllä oma ikäluokkani kuljetettiin opintielle linja-autolla ja taksilla.

Mutta siellä koulussa kyllä hiihdettiin enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Talvisin koulun ympäri kulkevaa välituntilatua lykittiin joskus jopa kilpailumielessä sekä verenmaku suussa. Sulan maan aikaan pelattiin jalkapalloa. Parhaimpina päivinä liikuntaa kertyi näin jopa pari tuntia. Määrä on nykypäivän mittapuun mukaan enemmän kuin paljon.

Suomalaisten liikkumista ruotineessa raportissa nimittäin nostettiin erityisenä huomiona nuorten vähäinen liikkuminen. UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari totesi haastattelussa (Iltalehti 9.10.), että joidenkin nuorten vähäinen liikkuminen tuli yllätyksenä myös tutkijoille. Osa yläkouluikäisistä liikkuu esimerkiksi viikonloppuisin niin vähän, että Vasankarin mukaan heitä voisi verrata liikuntarajoitteisiin henkilöihin. Käytännössä se tarkoittaa, että nuoret eivät juuri poistu kotoaan viikonloppuna, vaikka juuri silloin heidän pitäisi tehdä juuri niin.

Nuorison liikkumattomuus ei välttämättä tarkoita, että he olisivat jumittuneet kotiin neljän seinän sisälle vain kattoa katselemaan. Luultavasti lähes poikkeuksetta he ovat jatkuvassa reaaliaikaisessa yhteydessä laajan ystäväpiirin kanssa jopa eri puolille maailmaa. Sen mahdollistavat internet, sosiaalinen media ja virtuaalitodellisuus.

Aivan varmasti nuoret viikonloppuisin esimerkiksi pelaavat verkossa, usein jopa läpi yön. Virtuaalikuntoilu on liikkumista ilman todellista hikoilua ja se mahdollistaa vaaran kokemisen ilman todellista loukkaantumisen riskiä.

Elämä on helpompaa kun kaikki on mahdollista kotoa käsin, eikä asioiden eteen tarvitse juuri nähdä vaivaa.

Meidän vanhempien on nyt syytä ryhdistäytyä, sillä esimerkin antamisella on ihmeellinen voima.

Mitäpä jos juuri tänään jättäisimme älypuhelimet ja tietokoneet avaamatta kotona ja lähtisimme omien lastemme kanssa ulos. Näyttäisimme omalle jälkikasvullemme, että liikunnasta saa hyvää oloa ja että kunnon hikoilu on tervettä. Sillä mikään teknologinen keksintö ei korvaa lasten kanssa yhdessä vietettyä aikaa.

Ja taas maailma olisi parempi paikka elää.