Voiko olla armollinen muille, jos ei ole itselleen?

Jos saisit nyt sanoa jotakin nuorelle itsellesi, mitä se olisi? Psykoterapeutti Maaret Kallio esitti tämän kysymyksen viidelle tunnetulle suomalaiselle ja teki laajan artikkelin Helsingin Sanomiin.

Empatiaa ja lämpöä tihkuvat vastauksensa antoivat presidentti Tarja Halonen, muusikko Kasmir, varhaiskasvatuksen professori Mirjam Kalland, näyttelijä Sara Melleri ja rauhanneuvottelija Hussein al-Taee.

Ja mitä he vastasivat: "Kun herkkyys ja epävarmuus on avointa, siltä katoaa valtavasti negatiivista voimaa", Kasmir sanoo. Tarja Halosen mukaan "Tasapaino löytyy rohkeuden ja vastuun välistä."

"Rohkeuteni ei riittänyt pyrkiä mahdottomiin, en uskaltanut epäonnistua. Toisaalta nuoruus ei ole ainoa aika olla rohkea", tietää Miriam Kalland. Sara Melleri haluaisi sanoa nuorelle itselleen, että "ei sinussa tai kehossasi ole yhtään mitään vikaa." Hussein el-Taee sanoo, että "Jos haluat muuttaa maailmaa, muista, että toivon synnyttäminen alkaa aina lähimmästä ihmisestä vierelläsi."

Kallion artikkelia seurasi someilmiö, joka sopi paremmin kuin hyvin kesän alkuun. Juuri nyt moni vietti valmistujaisiaan, ja koulupolun päässä odottaa monen kinttupolun risteys. Tulevaisuuden edessä kaikki on mahdollista ja epävarmaa, mikä viehättää yksiä ja ahdistaa toisia.

Sosiaalinen media täyttyi ihmisten päivityksistä. Jo vuorokaudessa jaettiin tuhansia viestejä, joissa jaettiin viisaita sanoja nuoremmalle itselle. Maaret Kallio teki Helsingin Sanomiin jatkojutun, jossa hän analysoi hashtagin #olisinpatiennyt alla jaettuja tekstejä. Hänen mukaansa viesteistä piirtyy kuva ankaruudesta, kovuudesta ja yksinpärjäämisestä. "Ne ovat suomalaisen yhteiskunnan vaalimia ihanteita."

Kovuuden kulttuurilla on kääntöpuolensa: Suomessa itsemurhakuolleisuus on edelleen Pohjoismaiden korkein ja korkeampi kuin OECD-maissa keskimäärin. Me osaamme vaatia itseltämme paljon mutta harva taitaa armollisuutta itseään kohtaan. Lempeyttä ja ymmärtäväistä sisäistä ääntä voi kuitenkin kehittää. Hyvin toimiva tapa on kääntää omaan toimintaan ja suoriutumisiin kohdistuva puhe puheeksi kuviteltua läheistä ystävää kohtaan. Olisiko yhtä vaativa? Pitäisikö ystävänsä nenää liian suurena ja reisiään liian paksuina? Kuinka sanoisi ystävälleen, joka saa kokeesta heikomman arvosanan kuin odotti tai jolle ei aukea haaveissa siintävän opiskelupaikan ovet ensimmäisellä yrittämällä?

Juuri nyt pääsykoeaika on kuumimmillaan. Se saa muistamaan myös omaa lukion jälkeistä aikaa, jolloin hain opiskelemaan journalistiikkaa Jyväskylän yliopistoon ja päädyinkin kemianopiskelijaksi. Seuraavana vuonna oli mentävä kokeisiin uusiksi. Jyväskylässä ei onnistanut, mutta pääsin Tampereen yliopistoon tiedotusoppiin.

Mielsin jo silloin, että haparointi teki yksinomaan hyvää. Joskus olin kuitenkin ajatellut tosissani lääketieteellistä ja lukenut tenttikirjoja jo lukion ensimmäisen vuoden jälkeen. Vuosi kemiaa vahvisti omaa ammatillista suuntautumista ja antoi hyvän hengähdystauon miettiä, mihin oikeastaan haluan lähteä.

Välivuodet tekevät vain hyvää. Ne kasvattavat sietämään epävarmuuksia ja näyttävät erilaisten elämänpolkujen rinnakkaisuuden käytännössä.

Siitä kokemuksesta on hyötyä, koska usein aikuisiälläkin varma polku päätyykin kinttupolkujen risteykseen.