Vuosikatsahdus 2019

Kolumni

Taas on vuosi nuoruutta huvennut ja parahultainen aika muistella, mitä kaikkea kivaa Pieksämäellä on puuhasteltu.

Ihan itse valitsemamme päättäjät tuntuvat edelleen olevan yksimielisiä ainakin siitä, että ovat erimielisiä jo tehtyjen päätösten sisällöstä. Saakohan pöytäkirjoihin tehdä post scriptum merkintöjä ja liittää yleisönosastokirjoituksia? Tämä helpottaisi historioitsijoita huomaamaan, että 2010-luvun lopulla totuus oli vain yksi mielipide.

Päättäjien ansiosta, tai heistä huolimatta, on monenlaista saatu aikaan. Merkittävimmistä rakennushankkeista ansaitsee kiitoksen Keskuskentän huoltorakennuksen harjakatto. Kauneimman rakennuksen palkintoa se ei tule voittamaan. Eikä luultavasti Hiekanpäähän valmistuva tasakattoinen yläkoulu, ainakaan rannalta päin katsottuna. Sieltä löytyy niin mustanpuhuva seinä kuin mörön luolasta, että vähän pelottaa.

Rantapolun varressa on sytyttämistä vaille valmiit valot ja puinen hirvi. Sitä en yhtään pelännyt, peukku ylöspäin.

Hiekanpään alueella on tehty muutakin mielenkiintoista. Puita on poistettu sopivasti ja kuten arvasin, kaikki rannalla 45 asteen kulmassa järveen päin sojottavat puut on jätetty.

Senioripuistossa on jo puuhavälineitä paikoillaan. Olisin halunnut lenkkireissulla kokeilla seinämää, jossa on monelle mutkalle liikuteltava pylpyrä. Vaimo arveli, että ehdin rikkoa sen sittenkin, kun alue on oikeasti käytössä. Valitin myös rekkitangon olevan niin korkealla, ettei tällainen papparainen yllä siihen mitenkään. Kuulemma juuri siksi se on. Ehkä odottelen sitten avajaisia, tai hankiaisia.

Tyytyväisinä otamme vastaan myös esteettömät reitit lenkkeilijöille, joskus normireitit tulevat väistämättä haasteellisiksi. Kävimme testaamassa Suopuiston reitin Paltasella ja yhtä hyväksi totesimme, kuin munkkikahvit kioskilla. Partaharjun vastaava otettiin myös haltuun, Hiekanpää sitten ensi kesänä. Pikkuisen piti toki kokeilla mattopesulan päästä; hyppimälläkään eivät lankut allani notkuneet.

Tulihan meille melkein muraalikin. Rahat oli varattu ja tekijä tilattu, mutta Museovirasto. Olen joutunut tekemisiin kyseisen instanssin kanssa työskennellessäni Helsingissä. Ei ollut helppoa kun uutta ja kiiltävää piti tehdä, mutta mitään ei olisi saanut jäädä näkyviin.

Muistaakseni taiteilijan aihetta ei julkistettu, se ei kuitenkaan kelvannut virastolle. Ilmeisesti se hyväksyi ratkaisun, joka viime kesänä sitten tehtiin. Lienee abstraktia taidetta, mutta minusta nykyinen viljasiilon seinä Kangaskadulta päin katsottuna muistuttaa Ayrshire-lehmän kuvetta.

Voimakasta kehitystä on tapahtunut myös kaupunkimme joulukuusten valaistuksesta vastaavassa tahossa. He ovat viimeinkin huomanneet, että vesitornin vieressä oleva kuusi on oikea, kasvava puu. Alkuperäiset valot lienee asennettu silloin, kun Pieksämäki muuttui kaupungiksi. Viimeisinä vuosikymmeninä valot eivät ole yltäneet kuin puoliväliin puuta. Nyt kiitämme valoköynnösten pituutta, mutta vilkkuvaloista jätän eriävän mielipiteen. Vesitornin porraskuilun kymmenelle tähdelle annamme viisi tähteä.

Ylivoimaista parhautta on kesäksi kunnostettu Sibeliuspuisto, tai Sipulipuisto kuten eräs lapsenlapseni nimen suomentaa. Siellä on paljon uusia, hienoja kiipeilytelineitä ja muita himmeleitä. Näitäkään en ole tietysti saanut testata, mutta käyttäneiden lapsosten puolesta sydän, sydän, sydän.

Kirjoittaja on Jorma Kovalainen, vuoteensa lähes tyytyväinen mies.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.