Maatalous tarvitsee Suomessa Ruotsin tapaisen kriisipaketin

Ennätyksellinen kuivuus Suomessa on romahduttanut monien maataloustuottajien tulotason. Edellisen kesän runsaiden sateiden takia sato on huono jo toisena vuonna peräkkäin.

Budjettiriihessä maanviljelijöiden ahdinkoon on reagoitava. Satovahinkojen korjaamiseksi tarvitaan tukea heti alkusyksyllä. Ruotsin hallitus on jo tarttunut toimeen ja esittänyt 116 miljoonan euron kriisipaketin maataloudelle kuivuudesta johtuvien menetysten korvaamisesta tuottajille. Suomessa on seurattava naapurimaan esimerkkiä.

Viljelijöiden satovahinkovakuutusten rakennetta on pitkällä tähtäimellä muutettava niin, että viljelijöiden ohella myös suuren osan voitosta keräävät elintarviketeollisuus ja vähittäiskauppa velvoitetaan rahaston kautta osallistumaan vakuutusmaksujen maksamiseen.

Poikkeuksellisista sääoloista näyttää muodostuneen uusi normaali. Ilmastonmuutoksen takia lämpimien talvien lisäksi ääri-ilmiöt, kuten kuivuus ja rankkasateet lisääntyvät Suomessakin. Myös uudet tuhohyönteiset ja kasvitaudit tulevat tänne muualta.

Tämän kesän lämpimät säät houkuttelivat heinäkuun lopussa Afrikasta ja Etelä-Euroopasta gammayökkösiä, joiden toukat ovat Etelä-Savossakin aiheuttaneet tuhoa ainakin rypsi-, salaatti- ja härkäpapuviljelmillä.

Helleaallot, tulvat ja myrskyt yleistyvät, jäätiköt sulavat ja merenpinta nousee, ellei ilmastonmuutosta saada kuriin.

Samalla viljelyolot heikentyvät globaalisti ja kotimaisen ruuantuotannon merkitys kasvaa. Suomessa tarvitsemme ensihätään kriisipaketin, jolla turvataan kotimaisen ruuan saatavuus. Myös huoltovarmuuteen on kiinnitettävä suurempaa huomiota.