Onko nämä pitäkää tunkkinne vaalit?

Vaalit lähestyy ja sen mukana vaalikuume kasvaa, etenkin viimeviikkoisen hallituksen eroamisen jälkeen. Minut taas on valtaamassa vaalimasennus koska Etelä-Savon pohjoisin osa on taas hyvin todennäköisesti jäämässä ilman kansanedustajaa.

Syynä tähän on Keski-Savon alueen kahteen eri vaalipiiriin hajalle hallitsemisen lisäksi oma tyhmyytemme. Annamme äänemme liian usein Juvan eteläpuolelle vaikka tiedämme kokemuksesta, ettei sieltä nyt tässä tukalassa tilanteessa ole alueemme asioiden hoidon apua tulossa. Lisäksi annamme hukkaan meneviä protestiääniä liian paljon täältä puolueille, jotka ei ylitä äänikynnystä pienestä vaalipiiristä tai ainoat edustajan läpimenon mahdollisuudet on jossa kaukana Kymenlaaksossa.

Emme siis osaa keskittää ja toimimme tyhmän vaalikarjan tavoin äänestämällä Mikkelin eteläpuolisten alueiden eduksi. Katsokaa alueemme valtion palvelujen kehittymistä niin ymmärrätte mitä tarkoitan. Tilannetta pohtiessa tulee helposti vaivuttua synkkyyteen ja jätettyä äänestämättä. Tulee semmoinen "pitäkää tunkkinne" fiilis kun ollaan auttamatta oltu jo edellinenkin vaalikausi paitsiossa ilman omia edustajia.

Pieksämäki, Joroinen ja Rantasalmi olisivat väestöpohjalta vielä hyvinkin kykenevä yhteen tai jopa kahteen kansanedustajaan. Keskittämällä olisi historian puolesta realismia kahdella puolueella saada alueemme edustaja läpi. Nämä puolueet ovat SDP ja Keskusta. Ihme eli poikkeuksellisen vetävä ehdokas voisi mahdollistaa näiden puolueiden ulkopuolelta ehdokkaan läpimenon.

Ihmeeseen on nyt vaikea uskoa. Jos siis haluamme alueemme edustajan läpi olemme jopa hyvin lähellä yksipuoluejärjestelmää. Se demokratiasta. Näistä kahdesta mahdollisuuksien rajoissa olevasta puolueesta läpipääsevän ehdokkaan on oltava poikkeuksellisen raskasta sarjaa, jotta vaalipiirimme yhden paikan menetyksen jälkeen voisi onnistua.

Onko meillä tämmöistä ehdokasta? Ilman läpipääsyä ääni menee alueen kannalta hukkaan! Olen itse päätynyt ajatukseen, että alue on minun ääneni kohdalla tärkeämpi kuin puolue.

Onko meillä mahdollisuutta keskittää äänemme, että saamme edes yhden ehdokkaan läpi alueemme vaikeita asioita ajamaan, vai ollaanko me taas hajalle hallittuja tyhmiä vaalilampaita, joiden äänillä ajetaan muiden alueiden etuja kuten edellisillä vaalikausilla on käynyt?

Epätietoisena kysyn miten tämä keskittäminen voidaan tehdä, vai olemmeko puolueiden tekemän arpaonnen varassa?

Onko meillä edes riittävän tason ehdokkaita voittamaan etelän hetelmät?

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.