Taitettu eläkeindeksi poistettava

Suomen hallituksen esityksestä 1996 (SDP, Kokoomus, RKP, vasemmisto ja vihreät) työeläkkeiden indeksi korotus muutettiin 50 - 50 suhteesta, 20 - 80 suhteeseen. Tällä hetkellä eläkkeiden indeksi korotuksiin vaikuttaa työntekijöiden palkankorotukset 20 ja elinkustannusten nousu 80 prosenttia.

Työntekijöiden palkat ovat nousseet kahdenkymmenen vuoden aikana lähes kaksinkertaisiksi, mutta taitetun eläkeindeksin johdosta työeläkkeet alle 50 prosenttia. Eläkemuutoksen taustalla oli pelko, että 1945 - 1950 syntyneiden suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle, eläkerahastot tyhjenevät.

Vaikka työntekijöiden ja eläkeläisten huoltosuhde on heikentynyt, niin asiantuntijalausunnot ja pelko eläkerahastojen riittämättömyydestä on osoittautunut turhaksi. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin 2019, eläkerahastoihin maksettavat maksut ovat vuositasolla kaksi kertaa isompia ja eläkerahastot viisi kertaa suurempia yli 200 miljardia euroa.

Työeläkemenot olivat 2017 noin 27 miljardia euroa ja kerättävät eläkemaksu 25,7 miljardia, 1,3 miljardin euron miinus katetaan eläkerahastojen sijoitustuotoilla, jota 2017 kertyi yli 10 miljardia euroa.

On arvioitu, että taitetun eläkeindeksin poisto maksaisi vuositasolla 320 miljoonaa euroa. Taitetun indeksin poisto kotiuttaisi pääasiassa ulkomailla olevia eläkesijoituksia, lisäten kulutusta ja parantaen työllisyyttä. Hyvällä perhe- ja työllisyyspolitiikalla on mahdollista saada negatiiviset eläkemaksuennusteet positiivisiksi.

Eläkeläisistä noin 50 prosenttia ansaitsee alle 1450 euroa kuukaudessa ja noin 20 prosenttia alle 1000 euroa kuukaudessa, joten heille työeläkkeen taitetun indeksin poisto, takuueläkkeen ja kansaneläkkeen nosto, olisi tärkeä elintasoa parantava korjaus. Pienituloiset eläkeläiset joutuvat säästämään muun muassa lääkkeistä ja lääkäripalveluista sekä ruuan- ja liikunnan laadusta, joka lisää sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannuksia.