Uskollisuus vai verotulot?

Jalkapallo- ja pesiskentillä sun muilla areenoilla pitää noudattaa pelisääntöjä. Tahallisesta sääntöjen rikkomisesta seuraa - mikäli olen oikein ymmärtänyt; korjatkaa jos olen väärässä - ulosajo.

Miksi kirkossa saisi toimia itse keksityillä säännöillä, vaikka vuosikymmenien ajan jotkut papit ja seurakuntalaiset ovat sellaista harhakuvitelmaa pitäneet yllä ja jopa rohkaisseet niin toimimaan?

Kristillisen uskon keskeinen käsite on ARMO - ansioton rakkaus minun osakseni. Armon kanssa elämisessä on kaksi vaihtoehtoa. Voi kaikin voimin yrittää olla uskollinen Jumalan antamille ehdoille, vaikka tietääkin, että siihen ei satasella kykene. Silti voi luottaa siihen, että armon limiitti riittää. Tai sitten voi luopua edes yrittämästä noudattaa vakavissaan Jumalan tahtoa; sen sijaan toimia päättäväisesti ja koko ajan hyväksyttävän ja kielletyn rajavyöhykkeellä, koska se "minun mielestäni on lähempänä oikeaa kuin Jumalan vanhentuneet ja jälkeen jääneet säädökset; ja kaikenhan saa kuitenkin anteeksi".

Te, jotka ette halua sitoutua kirkon Herran itsensä asettamiin rajoihin ja sääntöihin, voitte vapaasti erota. Ei teitä kukaan ulos aja! Ei kirkosta ajeta ketään ulos -?paitsi Luther-säätiön väki, joka kuitenkin uskollisesti noudattaa kristillisen kirkon ikiaikaista itseymmärrystä.

Entä kirkko; kumpi on sille tärkeämpää: sitoutua Jumalan Sanaan vai varmistaa, että kaikki pysyvät kirkon jäseninä ja tuovat veroeuronsa kirkon kassaan? Välittääkö kirkko pennin vertaa siitä, miten sen jäsenet uskoaan ja Jumalan Sanaa elämässään toteuttavat?

p.s. Jos te kirkosta eroavat/eronneet joskus haluatte palata, niin kirkon ovi ei ole lukittu. Kristillisessä kirkossa on tarjolla armo, jota ette mistään muualta löydä. Itse haluan löytää myös sellaisen kiireettömän flow'n, jotta voisin keskustella tästä tai muusta aiheesta milloin vain sekä hengellisten että maallisten hypermarketien vaiheilla, jos joku sellaista kohtaamista kaipaa.