Uudesta hallista monitoimihalli

Olen ollut koko ajan uuden liikuntahallin rakentamisen kannalla. Mutta olen täysin samaa mieltä Wattereiden puheenjohtajan Tauno Kähkösen kanssa siitä, että hallista pitäisi tulla nimenomaan monitoimihalli. Tämän olen tuonut esille kuluneen talven ja kevään aikana myös kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnassa yhdessä monen muun lautakunnan jäsenen kanssa useaan kertaan. En nyt ihan tiedä, miksi meidän viestimme ei ole mennyt perille niin, että tämä keilahallioptio olisi huomioitu myös uuden hallin suunnittelussa.

On totta, että salibandy ja lentopallo ovat jalkapallon ohella tällä hetkellä ne lajit, joita esimerkiksi nuoret ja monet muut harrastavat Pieksämäellä. Uusi liikuntahalli olisi kuitenkin nähtävä laajemmassa merkityksessä hyvinvoinnin edistäjänä. Ne suuret ikäluokat, joita paikkakunnassamme on paljon ja joiden osuus tulevina vuosina tulee vain kasvamaan tarvitsevat nimenomaan esimerkiksi keilahallia. Suurin osa reilusti keski-iän ohittaneista kuntalaisistamme ei pysty harrastamaan esimerkiksi salibandyä tai muita rajumpia pallopelejä. Keilausta pystyy harrastamaan, vaikka olisi liikuntarajoitteita. Se on pehmeä ja iäkkäämmillekin ihmisille sopiva laji. Toki keilaus sopii myös nuoremmille. Itse en harrasta keilausta muuta kuin satunnaisesti, mutta olen käsittänyt, että Pieksämäellä on kohtuullisen paljon keilausta harrastavia ja varmasti uuden keilahallin myötä harrastajamäärä lisääntyisi. Keilaaminen vaikuttaa myös hyvin sosiaaliselta lajilta, mikä sekin edistää kuntalaisten hyvinvointia.

Voisiko siis kaupunginhallituksessa jo hyväksyttyyn urakkasopimukseen lisätä vielä tämän keilahalliosuuden? Edes valmius sen rakentamiselle muun hallin yhteyteen vaikkapa myöhemmin tai niin, että tehdään pieni ylimääräinen lisätila, jonka voi myöhemmin helposti muuttaa keilahalliksi? Tässä kohtaa se ei mahdottomia vaatisi, mutta merkitsisi isolle joukolle paljon.

Uusimmat

Mielipidekirjoitukset

Quo vadis, kansankirkko?

Vastaus kuntalainen Jorma Karjalaiselle

Syksyinen muistokirjoitus

Runo

Saahan sitä toivoa

Olen huoleton huolestunut

Kristallihelmet

Tekstarit

Lukijan kuva

Vaillinaiset kappaleet tähdistössä