Vaalitentti Savon Solmussa

Menin Solmuun kuuntelemaan MTK:n järjestämää paikallisten eduskuntavaali ehdokkaiden tenttiä 5. maaliskuuta. Se kosketteli pääosin ilmaston muutosta ja MTK: n ajamaa ilmasto ohjelmaa. Läsnä olivat: Mervi Eskelinen (ps), Erkki Huupponen (sdp), Kimmo Ihalainen (kesk), Maisa Juntunen (vihr), Päivi Kovanen (ikd), Risto Mykkänen (vas), Oskari Valtola (kok) ja Satu Ylönen (sin.).

Juontajien esittämiin kysymyksiin kaikki osasivat vastata ihan tyydyttävästi. Tietenkin he, jotka jo työnsä puolesta ovat perillä metsästä, maanviljelystä ja yleensä maaseudun asioista ovat asiantuntijoita eivätkä sorru epärealistisiin haihatteluihin.

Erittäin hyvin pärjäsivät Mervi Eskelinen ja Kimmo Ihalainen. Valitettavasti Pieksämäen ehdokas keskustalainen Arto Sepponen oli estynyt olemaan paikalla.

Yleisö sai lopuksi esittää muutamia kysymyksiä. Minä kysyin kaikilta miten itsekukin heistä suhtautuu kylä kouluihin niiden alasajoon tai säilyttämiseen.

Ilokseni huomasin, että kaikki olivat kylä koulujen säilyttämisen kannalla paitsi Kokoomuksen Oskari Valtola. No, onneksi hän on Mikkelin miehiä.

Kaikki pieksämäkeläiset ehdokkaat olivat yllätyksekseni kyläkoulujen säilyttämisen puolesta, jopa Erkki Huupponen. Siitä pisteet hänelle. Hillitään ilmaston muutosta, pidetään maaseutu elinvoimaisena, koko Suomi asuttuna, hoidetaan hyvin vanhukset ja lapset. Pyritään pitämään myös maaseudulla ne vähät palvelut joita siellä vielä on. Siinä on työsarkaa meille kaikille.

Äänestysintoa toivottaen.