Haitallisia vieraslajeja täytyy torjua

Suomessa on jo muutaman viimeisen vuoden ajan havahduttu haitallisiin vieraslajeihin. Niiden leviämisen estäminen kuuluu meille jokaiselle. Keski-Savon ympäristötoimen kunnissa on jo pohdittu omaa kampanjaa vieraslajien torjumiseksi (Pieksämäen Lehti 9.8.). Esimerkiksi jättipalsami on levinnyt jo niin paljon, ettei sitä voida enää poistaa kitkemällä vaan sitä tarvitsee niittää.

Haitallisten vieraslajien torjuntaa varten suunniteltu kampanja olisi hieno ja kannatettava asia. Esimerkiksi Pieksämäellä kasvaa vieraskasveista ainakin jättiputkea, lupiinia ja jättipalsamia. Pieksämäen kaupunki kyllä hävittää esimerkillisesti lähinnä jättiputkea omilta mailtaan, mutta erillinen suunnitelma vieraskasvien torjumiseksi uupuu edelleen.

Ensimmäisenä on syytä opetella tunnistamaan ja erottamaan haitalliset vieraslajit kuten jättiputket, jättipalsami, lupiini, kurtturuusu ja espanjansiruetana alkuperäisestä lajistostamme. Sen jälkeen havainnoista voi ilmoittaa eteenpäin tai ryhtyä toimenpiteisiin niiden leviämisen estämiseksi. Havainnot voi esimerkiksi ilmoittaa Vieraslajiportaali -verkkosivustolle, jossa ne näkyvät sähköisellä karttapohjalla.

Suomessa on 280 haitallista tai tarkkailtavaa vieraslajia. Haitallinen vieraslaji on sellainen, jonka on todettu uhkaava luonnon monimuotoisuutta. Siksi ne vaativat tarkkaa ja määrätietoista torjuntaa.