Ihmisille on tärkeää olla yhdessä

Suomalaisten käyttäytyminen ei juuri julkaistun tutkimuksen mukaan muutu ainakaan pysyvästi verrattuna koronaviruskriisiä edeltävään aikaan. Tärkeinä pidettyihin tapoihin ja tapahtumiin aiotaan palata. Sellaisina mainitaan etenkin sukujuhlat, urheilukilpailut, sisäliikuntapalvelut, kirjastot, elokuvat, teatterit ja ravintolat.

Kaikki mainitut asiat näkyvät myös normaalisti Pieksämäen päivittäisessä elämässä tärkeinä asioina.

Kuitenkin koronavirusepidemia on vaikuttanut ajatteluun. Kaksi viidestä nimittäin uskoo, että ulkoliikunta, etäkokouksiin osallistuminen ja etäisyyden pitäminen muihin ihmisiin tulevat omassa käyttäytymisessä lisääntymään verrattuna aikaan ennen kulkutautikriisiä.

Ihmisten ajattelussa ja käyttäytymisessä on tiettyä varovaisuutta. Se ilmenee etenkin pohdittaessa julkisilla paikoilla ja kaupoissa liikkumista. Kolmannes sanoo liikkuvansa huolettomasti ja arkailematta julkisilla paikoilla tai kaupoissa. Kaksi kolmesta ei voi niin ajatella tekevänsä.

Koronaviruksen on sairastanut tai uskoo vuoden loppuun mennessä sairastavansa 11 prosenttia suomalaisista. Tällaisia ajatuksia on eniten 18–30-vuotiailla ja opiskelijoilla.

Koronavirustauti näkyy suomalaisten elämässä myös ahdistavina virustautiin liittyvinä sairastumisajatuksina, käy ilmi KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.