Itärata on hallituksen suunnitelmissa

Hallitusneuvotteluissa on pohdittu teiden kunnossapitoa sekä ratojen nopeuttamista. Esillä ovat olleet jo tutuiksi tulleet suunnitelmat Turun ja Tampereen ratojen nopeuttamisesta. Rinteen hallituksen investointiohjelmaan kuuluu myös Itärata (HS 16.5.), jonka linjaus kulkisi mahdollisesti Porvoon ja Kouvolan kautta.

Ratahankkeiden ja muiden investointien rahoituksesta neuvotellaan parhaillaan. Selvää on, että hankkeet ovat hyvin kalliita ja niiden valmistuminen kaikkine suunnittelu- ja rakennusvaiheineen vie aikaa toistakymmentä vuotta.

Liikenne- ja viestintäministeriö on alustavasti arvioinut, että kiemuraisen Turun radan nopeuttaminen eli niin sanottu Tunnin juna maksaisi 1,6 miljardia euroa, Tampereen nopea Suomi-rata 5,5 miljardia euroa ja Itärata Porvoon ja Kouvolan kautta 1,7 miljardia euroa. Yhteissumma olisi siis 11,4 miljardia euroa.

Ratahankkeisiin tulisi valtion ja kuntien rahan lisäksi tukeva summa EU:n rahaa.

Norsukin syödään pieninä paloina ja ilmastonmuutosta torjutaan vähäpäästöistä raideliikennettä suosimalla.

Nopeat yhteydet houkuttelisivat Itä-Suomeen yrityksiä ja asukkaita ja mahdollistaisivat työssäkäyntialueen laajentumisen.

Itäradan vaikutusalueella sijaitsee seitsemän maakuntaa ja 16 kaupunkia. Alueella asuu yhteensä noin 930 000 ihmistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.