Kaikki joukolla jättiukonputkia torjumaan

Jättiukonputki on vaarallinen riesa, jonka torjumiseen on otettu Pieksämäelläkin käyttöön uudet keinot. Pieksämäen kaupunki on pyytänyt sosiaalisessa mediassa apua jättiukonputkien torjuntaan.

Kaupungilla on tiedossa noin puolen sataa kohdetta, joissa jättiukonputkea on havaittu. Kaupungin facebook-sivuilta on asuinalueiden karttakuvat, joihin on merkitty jo tiedossa olevien esiintymien paikat.

Pieksämäellä on tarkoitus myrkyttää kaikki esiintymät juhannukseen mennessä, etteivät kasvit ehtisi kukkia ja siementää. Torjuntatyöt on jo aloitettu ja tähän mennessä Tahiniemi on käyty jo läpi.

Alun perin jättiukonputki tuotiin Suomeen 19800-luvulla koristekasviksi. Otollisissa kasvuolosuhteissa se kasvaa helposti useita metrejä korkeaksi ja se on erittäin vaikeasti hävitettävä. Lisäksi sen myrkyllisyys aiheuttaa tuhoa jo pelkästä kosketuksesta. Se on vaarallisin kirkkaassa auringonpaisteessa ja silloin kosketus voi aiheuttaa palovamman kaltaisia rakkuloita. Keski-Euroopassa sen aikaan saamat ihovauriot ovat aiheuttaneet pysyvän ja työkykyä haittaavan vaurion. Jättiukonputken kanssa ei siis ole leikkimistä.

Pieksämäellä jättiukonputkea torjutaan myös omakotitalotonteilla sekä niiden reunoilla. Jokainen voi omatoimisesti leikata kukkavarren puutarhasaksilla ja estää kasvia leviämästä.